perjantai 28. helmikuuta 2014

Valtuustoaloite koirapuiston perustamisesta



Tiistai-iltana, 25.2.2014, jätti Keiteleen Perussuomalaisten valtuustoryhmä oheisen aloitteen. Ensimmäinen allekirjoittaja oli valtuutettu Ari Eevala, jonka ideoimana lähdimme valmistelemaan aloitetta. 

Koirapuiston perustamiseen liittyen on tullut paljon pyyntöjä kirkonkylän koiraharrastajilta ja koiranomistajilta viime vuoden aikana.
---

VALTUUSTOALOITE: Koirapuiston perustaminen

Koiraharrastajilta ja koiranomistajilta on tullut paljon palautetta ja toiveita koirapuiston perustamisesta Keiteleen kirkonkylälle. Asian eteenpäin viemiseksi on kerätty myös nimilistoja (kuntalaisadressi).

Tällä hetkellä koiraharrastajat ulkoiluttavat koiria kevyen liikenteen väylillä mutta koirapuisto mahdollistaisi koirien ulkoiluttamisen vapaana.

Rajattu puistomainen tila vähentäisi painetta ulkoiluttaa koiria talvisin mm. ulkoilureittien varsilla tai jäällä. Koirapuistossa ulkoiluttaminen vähentäisi kielteistä palautetta mitä ilmenee esim. kevätjäillä muiden ulkoilijoiden taholta.

Eräänä paikkana koirapuistolle voisi toimia kennelkerhon agilitykenttä, mikäli yhteiskäytöstä voitaisiin sopia. Samalla kentän käyttöastetta voitaisiin nostaa. Muitakin mahdollisia vaihtoehtoja kannattaa punnita.

Taajama-alueen asettamat rajoitteet koirien vapaalle ulkoiluttamiselle ovat selvät, toisin on haja-asutusalueen koiranomistajien ja metsästyskoiraharrastajien laita. Tasavertaisuuden vuoksi olisikin hyvä jos taajamasta löytyisi paikka, missä koiranomistajille ja heidän lemmikeilleen tarjottaisiin koirapuisto ja mahdollisuus koirien vapaaseen ulkoiluttamiseen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että ryhdytään toimiin koirapuiston perustamiseksi Keiteleen kirkonkylälle.

Keiteleellä 25.2.2014
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Puurojuhlan voimalla EU-vaaleihin


Keiteleen ja Pielaveden paikallisyhdistykset järjestivät yhteistyössä kaiken kansan puurojuhlan Pielaveden Säviälle Juhlarantaan 22.11.2013. Tapahtumaan oli kutsuttu puuropuheiden pitoon kansanedustaja, eu-vaaliehdokas Pirkko Mattila Muhokselta ja kansanedustaja Pentti Oinonen Kuopiosta. Pikkujouluvieraita puurojuhlaamme saapui kaikkiaan kuutisenkymmentä.  

Puurojuhlan tavoitteena oli tehdä yhteistyötä naapuriyhdistysten välillä. Samalla pikkujouluhetki tarjosi mahdollisuuden kiittää kannattajiamme ja tukijoitamme toimintavuodesta 2013.

Vuosi oli kunnallisissa luottamustyössä työteliäs mutta antoisa. Sekä Keiteleellä että Pielavedellä tehtiin hyvää yhteistyötä valtuustoissa kuin muissakin luottamustoimissa muiden puolueryhmien kanssa. Yhteistyö on tehty kuitenkin tinkimättä perussuomalaisille tärkeistä asioista, tuoden näin näkökulmamme esiin päätöksentekovaiheessa.

Kaiken kansan puurojuhla olisi jäänyt paljon paitsi ilman mainioita juhlapuhujia. Kansanedustaja ja eu-vaaliehdokas Pirkko Mattila toi puheessaan esille eduskunnan valiokuntatyön tärkeyden. Mattila on saanut olla lainsäädäntätyön aitiopaikalla maa- ja metsätalousvaliokunnassa metsälain uudistustyössä, aihepiiri kiinnosti, ovathan Keitele ja Pielavesi vankkaa metsä- ja maatalousseutua.

Kansanedustaja Pentti Oinonen otti juhlayleisön otteeseensa leveällä savon murteella. Oinonen toi esille näkemyksensä maan nykyisen hallituksen asenteen syrjäseutujen maaltapakottamispolitiikan suhteen. Sitä mukaa kun ministerit ovat karsineet ja ajaneet alas toimintoja maamme reuna-alueilla  - sitä mukaa ovat perussuomalaiset passittaneet ministereitä politiikan vilttiketjuun.

Kontiorannan varuskunnan lakkautus oli puolustusministeri Stefan Wallinin ministeripestin lakkautus, samoin kävi valtion omistajaohjauksesta vastanneelle kehitysministeri Heidi Hautalalle, ohjaus petti ja Hautala ajautui entisten ministerien aitioon.

Kansanedustaja Oinosen puhe kävikin opiksi hallituspuolueille, ministerien on palveltava kansaa nöyrästi. Ei omalle etupiirille lahjoja jaellen vain koko kansaa kuunnellen.
  

Keiteleen ja Pielaveden paikallisyhdistykset kiittävät kaikkia mukana puurojuhlassa mukana olleita mukavasta iltapuhteesta. Eu-vaaleissa toivomme Pirkko Mattilalle ja koko ehdokasjoukolle parasta mahdollista menestystä. Edelleen toivomme, että eu-vaaliehdokkaita nähtäisiin Pohjois-Savossa jatkossakin. Tehdään kova tulos maakunnallisesti ja valtakunnallisesti.

Hyvää alkanutta vuotta 2014 Perussuomalainen –lehden lukijajoukolle!