keskiviikko 23. marraskuuta 2016

SDP populismin pauloissa



Sanotaan, ettei vastuu sovi populistipuolueille. Populistipuolueet keräävät suosionsa arvostelemalla valtaapitäviä, tarjoamatta juurikaan vaihtoehtoja. Puhutaan ei-puolueista.

Vanhoilla puolueilla on ollut tapana tarttua populistien viestiin ja leimata näiden vasta-argumentit toteuttamiskelvottomiksi.

On hyvin virkistävää, että vapaat vaalit muuttavat toisinaan valtarakenteita. Populistien saadessa kansan tuen, voivat nämä nousta hallitusvastuuseen.

Samalla voi käydä niin, että vanhat valtionhoitajapuolueet voivat luiskahtaa oppositioon muuntautuen ei-puolueeksi.

Kun suurimman oppositiopuolueen, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puhuu ennen eduskuntavaaleja teemanaan hokema ”vienti on saatava vetämään” ja nyt vaalien välillä puoluevaltuustopuheessa (19.11.) todetaan ”työelämän uudistamisen lähtökohtana on ollut asiakkaiden tarpeet – tähän keskustelun sisältöön on tultava muutos”, herää tavallinen kansalainen pohtimaan SDP:n harjoittaman populismin logiikkaa.

Yleinen kokemus vientiin nojaavasta teollisuudesta on sellainen, että tuotteita ja palveluita myydään asiakkaiden tarpeet huomioiden. Eihän se kauppa muuten käy!

Oma lukunsa on vasemmistopuolueiden puheet Sote-uudistuksen remontoinnista valtaanpääsyn myötä. 

Mikä on työteliäs uudistus hallitukselle, on pikkujuttu vasemmisto-oppositiolle.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Valtuustoaloite 14.11.2016 - Perussuomalaisten Keiteleen valtuustoryhmä



SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA, VUONNA 2017, SYNTYVIEN PIENTEN KEITELELÄISTEN MUISTAMINEN


Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, Perussuomalaisten Keiteleen valtuustoryhmä esittää, että Suomi100–vuotisjuhlan kunniaksi Keiteleen kunta muistaa vuonna 2017 aikana syntyneitä keiteleläisiä 100 euron rahasummalla tai lahjakortilla.

Keitele on hyvin lapsiystävällinen kunta hyvien palveluiden; päivähoidon, varhaiskasvatuksen sekä yhtenäiskoulun ansiosta. Olkaamme näistä ylpeitä!

Itsenäisyyden juhlavuoden juhlallisuudet kohdistuvat yleensä varttuneeseen aikuisväestöön, joten lapsiperheitä - ja ennen kaikkea ensi vuonna syntyviä pieniä keiteleläisiä - olisi hienoa muistaa tällä erityisellä ”vauvarahalla”.

Kustannusvaikutus on 1.1. -31.12.2017 aikana yhteensä noin 2000 euroa (syntyvyyden ollessa 20 lapsen luokkaa). 

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi ja lapset ovat Keiteleelle tärkeitä. Toivommekin, että myös muiden puolueiden olisi helppo kannattaa aloitettamme.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Pientalonpoika ja Pirtamon isäntä

Tänä iltana Keiteleellä on kunnanvaltuustossa päätösasiana kunnanvaltuuston koosta päättäminen. Olette varmasti huomanneet, että asia jakaa päättäjiä ja kuntalaisia. Ketä uskoa, kun viestit asian tiimoilta poikkeavat toisistaan.

Helpotan pohdintaa. Kannattaa ensin pohtia selittäjän tarkoitusperiä. Selitykset ovat sen mukaisia kuin on selittäjän tavoitteet.

Kevätpuolella päättäjiltä kysyttiin valtuuston kokoon liittyviä kannanottoja. Keiteleen Perussuomalaiset ry oli ainoa ryhmä, joka toi kannanottonsa kaiken kansan tietäväksi. Kuntalaiset ansaitsevat tämän. Kansanvalta ansaitsee tämän.

Mielipiteemme asiassa ei ole muuttunut. Kunnanvaltuuston kokoon ja sen pienentämiseen on suhtauduttava maltilla. Tässä tilanteessa, kun maakuntauudistuksesta ei ole täsmällistä tietoa, on kunnanvaltuuston koon pienentäminen tarpeetonta.

Perussuomalaisten kanta asiaan on Perussuomalaisten kanta. Yleisesti valtakunnassa on uskomus, että Perussuomalaiset ovat useimmiten vain periaatteessa vastaan, vastustavat vastustamisen ilosta. Tämä on väärä uskomus.

Valtuustojen koon pienentämisestä on tiedotusvälineistä saatavissa paljonkin tietoa.Tutkijoiden, mediaväen sekä johtavien poliitikkojen kannanottoja. Kannattaa tutustua.

Yksikään uutinen tai tieto ei tue näkemystä, jossa kansanvaltaa vahvistettaisiin tai uutta luotaisiin valtuustoa pienentämällä. Kysymys on kansanvallan kaventamisesta - leikkaamisesta; ei uudistamisesta.

Suurin ryhmä hyötyy aina eniten. Vaikka valtuustoon tulisikin tasapuolisen näköinen (vaalitulos on aina tasapuolinen) paikkavähennys, vaikuttaa valtuuston voimasuhteet voimallisesti valtuuston alaisten toimielimien voimasuhteisiin.

Otetaan nyt esimerkki Keiteleeltä. Valtuuston voimasuhteet viime vaaleissa: Kesk 11, Ps 4, Sdp 3, Kok 2 ja Vas 1. Näillä voimasuhteilla neuvoteltiin paikat valtuuston alaisiin toimielimiin (kunnanhallitukseen, lautakuntiin).

Neuvotteluissa Kesk+Kok neuvottelivat yhdessä 13 valtuutetun painolla, tarjoten pienryhmille murusia. Tuolloin neuvotteluissa Ps tarjosi yhteistyötä Sdp:lle ja Vas:lle, saaden neuvotteluihin 8 valtuutetun painon. Pääryhmässä tämä aiheutti ryhdin lysähdystä.

Mutta lopputulos oli vaalitulosta ja Keitele-henkeä tukeva: Kaikki ryhmät saivat edustuksen valmisteleviin pöytiin; hallitukseen sekä lautakuntiin.

Nyt tehtävä valtuuston koon pienentäminen muuttaa valtuuston voimasuhteita vallitsevissa olosuhteissa; viime vaalien tulokseen peilaten Keskustalle mieleiseksi. Yksikin paikka pois pienryhmiltä ja Keskusta on mielensä päässä.

Pienryhmien (Ps/Sdp/Vas) paikkamenetys vie näet neuvotteluvoiman; 7-paikkaiseen toimielimeen on turha haikailla tällä valtuustokaudella nähtyä, hyväksi koettua ja Keitele-hengen mukaista koostumusta, jossa jokainen ryhmä on valmistelutyössä osallinen.

En voi olla uskomatta, ettei tämä ole Keskustalla tiedossa. Ja jos ei ole tiedossa, niin nyt on.

Suurimman ryhmän näkökulmasta valtuuston kokoa kannattaa pienentää - hyvin suurella todennäköisyydellä (vaalimatematiikalla "saletissa") se lisää paikkoja valtuuston alaisiin toimielimiin, tuoden voimasuhteeksi 5 paikkaa Kesk/Kok ja 2 paikkaa pienryhmille jakautuen.

Mikä ei viimeksi komentelemalla onnistunut, onnistuu nyt teknisellä äänikynnyksen nostamisella.

Tämä on se asia, miksi valtuustoa pitää pienentää, ei se suurimman ryhmän asemaa heikennä.

Kuntavaaleissa onkin kysymys siitä, kannatetaanko kansanvallan kehittämistä ja Keitele-henkeä vai kannatetaanko komentopolitiikkaa kansanvaltaa kaventaen.

Juhlapuheissa silmät ja silmäntaukset vetisenä muistellaan Keiteleen kehittämistä, jota Keitele-hengen vallitessa tehtiin. Keiteleen kummisetien vaalima Keitele-henki vaihtuu tänä iltana valtuustossa suurimman ryhmän - Pirtamon isännän - ajamana Keskusta-henkeen.


maanantai 17. lokakuuta 2016

Syyskokousjulkilausuma 8.10.2016



Keiteleen Perussuomalaiset ry vuosikokous
Keiteleellä 8.10.2016 klo 16.00

SYYSKOKOUSJULKILAUSUMA

Vuonna 2017 siirrymme kuntavaalitilaan. Tämä tarkoittaa huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien huomioimista eri tapahtumin, ilmoituksin sekä mainoskampanjoin.

Keiteleen Perussuomalaiset tavoittelee kattavampaa ehdokasasettelua ja laveampaa ehdokasjoukkoa viime kuntavaaleihin verrattuna. Viime kuntavaalien tulos, kannatusprosentti 18,5%, pyritään ylittämään.

Keiteleen Perussuomalaiset haluaa tarjota tulevallakin toimintakaudella kuntalaisille aktiivisen vaikuttamisväylän.

Syyskokouksen henkilövalinnat: puheenjohtajana jatkaa Ari Kaunisaho, hallituksen muina jäseninä jatkavat Ari Eevala ja Tiina Kaunisaho sekä varajäsenenä Anu Eevala.

Perussuomalaiset toimii kuntalaisen äänellä – kuntalaista kuunnellen.