lauantai 3. marraskuuta 2012

Jokainen ääni on merkityksellinen

Kuntavaalit on käyty ja vaalit menivät ilmeisen hyvin. Ainakin valtakunnan julkisuudessa voittajina esiintyivät kaikki ryhmät. On ilo kuulua voittajien joukkoon.

Paikallistasolla olen ylpeä Keiteleestä ja keiteleläisistä. Pieni paikkakunta maakuntarajalla osoitti, että pitäjäväki pitää demokraattisia arvoja kunniassa. Riippumatta vaaleja edeltäneen ajan julkisesta keskustelusta, joka mielestäni vain puudutti kansalaisia, keiteleläiset äänestivät entiseen tapaan.

Äänestysaktiivisuus Keiteleellä oli jälleen maakunnan kärkeä, ollen 65,6%. Pielavesi naapurissa oli muuten toinen aktiivisuudessa (64,7% ) ja pitäjistä ainoa, jossa äänestysaktiivisuus kohosi.

Tilastokeskuksen sivuja katsoessa tulee nopeasti päätelmään siitä, että siellä missä perussuomalaiset tulivat uutena mukaan ehdolle, siellä purkautui paljon "kannatuspatoutumaa" puolueellemme. Näillä paikkakunnilla tuli eniten laskennallisia valtuustopaikkalisiä.

Isoista paikkakunnista Kuopiossa ja Siilinjärvellä tuli myös komeasti lisäpaikkoja. Onnistunut ehdokasasettelu ja sitä myöten ryhmien väliset kannatussiirtymät olivat näillä paikkakunnilla puolellamme.

Vaaleja edeltäneet kannatuslukumittaukset asettivat perussuomalaisten kannalta odotukset toteutunutta tulosta korkeammalle. Korkeimmillaan kannatuslukemat olivat silloin kun mittauksia tehtiin käyttäen kyselypohjana "jos eduskuntavaalit olisivat nyt mitä puoluetta äänestäisit?" Eduskuntavaalien ja kuntavaalien välisen ajan alkupuolella. Ennen kuin edes kuntavaalien ehdokasasettelu oli millään muotoa hahmottunut.

Ehdokasasettelun valmistuttua mielipidetiedusteluissa oltiin vielä varsin korkealla tasolla. Mutta äänestyshetkellä monen on helpompi äänestää vanhaa tuttua ja tunnetua päättäjää, valtuutettua, kuin antaa äänensä aivan uudelle, tuntemattomallekin ehdokkaalle. Kuntavaaleissa on yhtä paljon kyseessä henkilövaali kuin puoluevaali. Näin aina kun mennään paikallistasolle.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen totesi valtakunnallisen ehdokasasettelun päättymisen aikaan, että tällä ehdokasmäärällä "voitamme varmasti perussuomalaiset". Se ei ollut paljon sanottu. Se oli osuvasti sanottu.

Jokaisella ryhmälle on ennen vaaleja tavoitteita. Osin maanläheisiä, osin varsin lennokkaitakin. Kuuta ei kuitenkaan ole tarpeen kurkottaa vaan tavoitteenasettelun on oltava innostavaa mutta  jonkinlainen realismi on säilytettävä. Tällöin mahdollinen pettymys ei purkaudu hallitsemattomasti.

Olen iloinen ja nöyrän kiitollinen omasta ja ryhmämme saamasta menestyksestä ja luottamuksesta kuntavaaleissa.

Samoin siitä, että maakunnassa mentiin eteenpäin. Valtuustopaikkoja tuli röytämällä. Paikkamäärä maakunnassa yli kaksinkertaistui. Vuosi sitten olin kirjaamassa Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri ry:n piirisihteerinä tavoitteita nyt käytyihin kuntavaaleihin.

Tavoitteena oli saada ehdokaslistat jokaiseen kuntaan. Ja tämän jälkeen tavoitella vaaleissa sellaista menestystä, että jokaiseen valtuustoon tulee valtuustaryhmä, jossa perussuomalaisen valtuutetun ei tarvitse olla yksin vaan seurana on vähintää yksi perussuomalaisen valtuustotoveri.

Emme tavoitelleet kuuta taivaalta mutta tavoitteeseen päästiin joka pitäjässä. Tästä asiasta olen iloinen. Positiivisuus on asia, jonka haluan siirtää valtuutetuillemme pitäjillä.

Myönteisesti uuteen suhtautuen ja yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa jokainen valtuutettu täyttää parhaiten sen tehtävän, mihin äänestäjät, kuntalaiset ovat heidät valinneet.
_____________________________________

Voittamisen taito mitataan siinä miten voiton hetkellä suhtautuu tappion kokeneisiin. Ylimielisyys, ylpeys tai kiusaaminen kostautuu, nopeastikin. Valtuustoon päätyneiden ohella varasijoille jääneitä tarvitaan kun lautakunta- ja muita luottamuspaikkoja täytetään.

Aiempaan kokemukseeni verraten huomaan, että moni valtuutettunakin toiminut joutui kärsimään vaaleissa paikkamenestyksen. Tappio tuntuu pahalta mutta tarjoaa se myös uusia mahdollisuuksia. Tapoja vaikuttaa on monia muitakin kuin valtuustotyö.

Omat pettymyksetkin on tullut koettua. Ei tullut, ei, minusta kirkkovaltuutettua taannoisissa seurakuntavaaleissa. Kyllä se oli otettava kasvattavana kokemuksena. Sain olla silloin mukana mukavassa joukossa laatimassa ohjelmaa ryhmällemme. Seurakuntalaisten, äänestäjien tuki meni silloin toisaalle.

Tämän takia myös häviäminen on otettava osana elämää. Ei vika ole muissa ehdokkaissa tai valituksi tulleissa. Eikä vika ole itsessäkään.

Tulos on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee. Kansanvaltainen vaalijärjestelmämme on puolustamisen arvoinen asia. Järjestelmä muovaa tuloksen äänestäjien tahdon mukaiseksi. Samoin äänestäjien tahto muovaa järjestelmää.

Aina tulos ei miellytä. Valitusosoite ja -ajankohta on kuitenkin tiedossa. Seuraavissa vaaleissa äänestetään - toivottavasti vielä entistä aktiivisemmin!




lauantai 27. lokakuuta 2012

Äänestetään gallupit kumoon

Mielenkiintoista seurata keskustelua missä ennustetaan huomisen kuntavaalin lopputulosta. Tiedotusvälineet käyvät keskustelua verraten mielipidetiedusteluja aiempiin toteuneisiin vaalituloksiin. Näinhän sen kaiketi pitää ollakin.

Olen pohtinut vertailun problematiikkaa siltä pohjalta, mikä on mielipidetiedustelun pohjakysymys. Yleensä pian vaalien jälkeen alkaa uusi kierros. Puoli vuotta eduskuntavaalien jälkeen tiedusteluissa kysytään "mitä ryhmää äänestäisit jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt". Tätä jatkuu aikansa ja välissä saatetaan käydä kokonaan uudet vaalit. Alkuvuodesta käytiin presidentinvaalit.

Jatketaan näidenkin jälkeen kysymyksellä "mitä ryhmää äänestäisit jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt". Puoli vuotta ennen kuntavaaleja herätään. Herranen aika, nehän on kuntavaalit tulossa.

Kysymys muuttaa muotoaan. "Mitä ryhmää aiot äänestää kuntavaaleissa?"

Tässä ei ole sinällään mitään erikoista. On ihan mukavaa tietää mitä ryhmää kansalaiset aikovat äänestää milloinkin missäkin vaaleissa.

Hassulta tuntuu se, että kun päästään vaali-iltaan, kaikki alkaa uudestaan. Ainoastaan sillä erotuksella, että vaalitulosta ei verratakaan edellisiin vastaaviin, vertailukelpoisiin vaaleihin. Vertaisin mielelläni kuntavaalin tulosta edellisen kuntavaalin tulokseen.

Huomenna vaalipäivän iltana en ylläty kun tiedotusvälineissä verrataan vaalitulosta Perussuomalaisten osalta eduskuntavaalitulokseen.

Jos hyvin menee, sunnuntai-illan tulosta verrataan kaikkien osalta vuoden 2008 kuntavaalien tulokseen.

Keiteleellä Perussuomalaiset voittaa. Samalla voittaa kansanvaltainen järjestelmä. Täällä Keiteleellä kun ei edellisissä kuntavaaleissa ollut Perussuomalaisia lainkaan ehdolla!

Jokainen ääni Perussuomalaiselle ehdokkaalle Keiteleellä on yhtä enemmän mitä Perussuomalaiset sai edellisissä kuntavaaleissa Keiteleellä.

Äänestetään gallupankat alas!


torstai 18. lokakuuta 2012

Kampanjatunnelmia

Keiteleen Perussuomalaiset on olleet mukavasti esillä Pielavesi-Keitele -paikallislehdessä. Uskomme ilmoitusten antaneen positiivisen kuvan toiminnastamme ja olemme saaneet tapahtumissamme paljon positiivista palautetta.

Olemme järjestäneet lukuisia tapahtumia. Heinäkuussa olimme torilla piirrättämässä kuntakarttaa Pohjois-Savoon. Isoin osa karttaharjoituksiin osallistuneista piti itsenäistä Keiteleen kuntaa tai Nilakan yhteistoiminta-alueen kunnista muodostuvaa karttaharjoitelmaa houkuttavimpana vaihtoehtoina.

Elokuussa osallistuimme Keiteleen hevosystäväinseuran  markkinoille sekä isännöimme Juha Väätäisen ja Kimmo Kivelän kansanedustajavierailuja.

Lokakuussa saimme olla mukana Keiteleen harjoitusraveissa ja kansanedustaja Pentti Oinonen vieraili Keiteleellä 15. lokakuuta. Tapahtumista on ollut osin kirjoituksia paikallislehdessä ja myös joka kotiin jaetussa Perussuomalaiset -lehden vaaliliitteessä.

Omaa kampanjaani vauhditin kannattajakortilla joka myös meni Keiteleen jokaiseen talouteen.

Toivon, että kampanjamme vaikuttaa keiteleläisiin äänestäjiin. Merkit ovat hyvät. Ennakkotietojen mukaan keiteleläiset ovat olleet normaaliin tapaan Pohjois-Savon ahkerimpien ennakkoäänestäjien joukossa. Mainonta on tehonnut. Äänestäjät ovat olleet liikkeellä.

Kannustan äänestäjiä edelleen aktiivisuuteen.

Äänestäkää.

Perussuomalaisia.

Tai jotakin muuta - kunhan äänestätte!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Paneelissa puitua

Minulla oli ilo edustaa kansalaisopiston järjestämässä vaalipaneelissa perussuomalaisia viime viikolla. Paikalla oli valtuustosalillinen kuulijoita ja ehdokkaita.

Kaikista ehdokkaita asettaneista ryhmistä oli edustaja paneelissa.

Palaute paneelista on ollut myönteistä. Panelistit onnistuivat kuulijoiden mukaan hyvin ja keskustelut käytiin hyvässä hengessä kaikkia kuunnellen ja kunnioittaen. Joissakin kohdin panelistien välillä syntyi eroja - mutta niinhän paneelissa kuuluukin olla.

Ei kaikkien tarvitse aivan yhtä puuta ollakaan.

Läsnä paneelissa oli myös paikallislehti Pielavesi-Keitele. Saamme varmasti lukea tapahtumasta keskiviikon lehdestä.

Nostan kirjoitukseeni muutamia kysymyksiä, jotka saattoivat jäädä askarruttamaan kuulijoita ja joista toivon mukaan on myös lehdessä.

Kuntaveron nostamisesta esitettiin kysymys muodossa "onko pakko nostaa kuntaveroa (19,50%) palvelujen turvaamiseksi vai onko lähdettävä karsimaan palveluita?" Vastasin että, "pakkoa ei ole - mutta vaalikauden periodilla kuntaveron nostaminen on kuitenkin todennäköistä. Valtionosuudet tullevat olemaan laskusuunnassa, palvelujen kysynnät ja kustannukset kasvussa yhdistettynä siihen, että maksajajoukko kapenee, muodostaa kuntaverolle merkittävän nousupaineen. Palvelujen karsiminen johtaa yleensä siihen, että heikommassa asemassa olevat kärsivät kaikista eniten."

"Pitäisikö Keiteleelle ottaa turvapaikan saaneita pakolaisia?" Vastasin "kyllä", näin olen vastannut aiemminkin. Turvapaikan hakijoiden kohdalla Ylä-Savossa päätettiin Iisalmessa, Lapinlahdella ja Sonkajärvellä myönteisesti. Nämä pakolaiset ovat lähinnä naisia ja lapsia ja tulossa turvaan todellista hätää, sodan jaloista. Myös Keiteleellä olisi voitu ottaa tämä humaani kanta huomioon.
Tähän asiaan linkittyy toki sekin tosiasia, ettei Keiteleellä asiasta ole missään vaiheessa virallisesti mitään päätetty. Ainakaan kunnanhallituksen tai -valtuuston pöytäkirjojen mukaan. On vain "päätetty" ei. Asia jota hämmästelin - ja hämmästelen.

Kysymykseen kuntaliitoksista ja mahdollisesti mieluisimmasta liitossuunnasta arvelin seuraavaa,
"hyvä lähtötilanne on kunnioittaa kuntalaisten tahtoa itsenäisestä Keiteleestä. Tämä on kuitenkin mahdollista vain siten, että kuntataloutemme on vakaalla pohjalla. Isoin haaste tulee meilläkin olemaan  perusterveyden- ja sosiaalipalvelujen järjestäminen. Vaikka meillä hermot kestäisikin nousevien kustannusten kanssa, kestääkö yhteistoiminta-alueen muiden kuntien hermot. Mikä olisi silloin suuntamme? Tärkeintä asiassa on säilyttää päätökset omissa käsissä eikä alistua ylhäältä saneltuihin karttaharjoituksiin ja käskytykseen. Mutta yksinkään emme voi jäädä. Arvioin, että liitossuunta vie lopulta Kuopiota kohden."

Nämä vastaukseni saattavat selventää joitakin näkemyksiäni. Tähän blogiin tarkensin hiukan kantojani mutta asiat löytynevät varmasti myös keskiviikon paikallislehdestä samansuuntaisina.

Ehdokastyössä on kuitenkin tärkeintä vuorovaikutteisuus. Toivonkin äänestäjiltä haastetta mielipiteilleni. Ehdokasta ei pidä päästää liian helpolla!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Napit auki

Maakuntalehti Tourusen Sanomat on ollut harvinaisen hereillä. Pääkirjoitussivun kuvitusta on uusittu. Päätoimittaja Jari Tourunen on ottanut kädet pois puuhkasta.  Ja sijoittanut toisen käden housun taskuun ja napit, napit ne on auki reteesti niin takista kuin paidankauluksestakin.

On kuitenkin hyvä muistaa, että asennetta ei pidä muuttaa. Asenteen pääkirjoituksessa on oltava ylenkatsova, ainakin jos on kysymys perussuomalaisista, persuista eli "huuheloista".

Epäkohdat on hyvä tuoda esille kriittisessä sävyssä.  Rasistiset vihan lietsonnat Facessa, mönkkärillä ajelut maistissa. Ja pahimpana, ihan Savon Sanomien ja Yleisradion vaalipaneelissa lausutut abortti kannanotot.

Kirjoituksesta unohtui muinoin varastetut kirkkohopeat sekä miljonääriperheen vesan kaappaminen ja lunnasrahojen vaatiminen tekosesta. Mutta kaappaajahan ei ollut perussuomalainen. Noh, persu se varmasti oli. Ja olisi ehdolla mutta kun on vankilassa.

Se, että arvon päätoimittaja asettaa teesinsä muotoon "tuskin kysymys on siitä, että perussuomalaiset osaisivat, kykenesivät tai haluaisivat johtaa tätä maata", on tietenkin päätoimittajan mielipide.
Kuten on jonkun yksittäisen ehdokkaan aborttikantakin.

Joskus toisten mielipiteistä loukkaantuu. Silloin saattaa kirjoittaa pääkirjoituksen tai blogin.
Päätoimittaja on, ehkei nyt loukkaantunut, niin ainakin hämillään perussuomalaisten kannatuksesta. No, Tourunen, galluplukemiahan ne vaan ovat. Ne prosentit mitä viikottain mittiloidaan.

Arvioidessaan perussuomalaisten kykyä johtaa tätä maata (kunta- tai valtiollisella tasolla), Tourunen toteaa, että siitä ei ole paljon näyttöä.

Maakunnallisessa lehdessä tarkastelun taso voisi olla myös - maakunnallinen. Tarkasteltaessa maakunnan valtuustoja, ei kai voine sanoa perussuomalaisten olleen "huuheloita".

On valtuustoja, jossa muutamalla valtuutetulla ollaan valtuuston puheejohtajistossa. On paikkoja kunnanhallituksissa. Jarrumiehen rooliakaan ei perussuomalaisten harteille voi asettaa. Syntymäpitäjässäni Maaningalla tehtiin perussuomalaisen valtuutetun toimesta aloite kuntaliitosselvityksestä jo vuonna 2008; edellisen valtuustokauden lopulla. No, nyt se kuntaliitos sitten tehdään.

Perussuomalaisten näkemykseen kuntauudistuksesta päätoimittaja Tourunen lausuu väärän todistuksen. Hänelle ei liene vielä toimitettu perussuomalaisten kuntavaaliohjelmaa.

Missään ei ole sanottu, että kuntauudistus pitäisi jättää tekemättä. Mutta kuntauudistuksesta pitää olla päättämässä kuntien vapaissa vaaleissa valitsemat luottamushenkilöt. Vaikka seuraavalla tavalla: Parempi toimiva, isompikin, peruskunta - kuin näennäisesti itsenäisten, eripuraisten, pikkukuntien yhteistoiminta-alue.
Riitävän väestöpohjan omaava peruskunta kykenee selviytymään myös sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalveluista.
Ja laita-alueilla palveluja voitaisiin täydentää päätoimittaja Tourusen mainitsemilla terveyskioskeilla tai kiertävillä liikkuvilla yksiköillä.

Päätoimittaja "Huuhelo" Tourusen  kirjoituksista ei aina tiedä, ovatko ne sarkasmia.


lauantai 29. syyskuuta 2012

Perussuomalaiset kuntavaaleissa Keiteleellä



Hyvä blogini lukija. 

Olen Keiteleen Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana ehdolla syksyn kuntavaaleissa Keiteleellä. Meitä perussuomalaisia on listallamme yhteensä viisi ja numeromme löytyvät ehdokasasettelun alusta numeroista 2-6.

Perussuomalaisten ohjelmaa Keiteleellä on kysytty joten ohessa alla yhteinen ohjelmapohjamme vaaleihin.

Ohjelmasta tehtiin tiivis. Sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim lausui joskus, että raportin on mahduttava yhdelle arkille. Samaa ohjetta noudattaen Keiteleen Perussuomalaiset ry laati ohjelman joka mahtuu yhdelle arkille. Alla ohjelmamme.
_______________________________________________________________________

Keiteleen Perussuomalaiset ry haluaa toimia keiteleläisten ja Keiteleen parhaaksi. Kunnan on pystyttävä palvelemaan asukkaittaan niin keskustaajamassa kuin laita-alueillaan.

Tavoiteohjelmissa on erotettava asiat, mitkä kuuluvat vaaleilla valittavien luottamushenkilöiden päätöksenteon piiriin ja mitkä ovat eritavalla valtiovallan ohjauksessa olevia asioita. Lisäksi on huomattava ohjelmien aatteellinen ja yleispoliittinen luonne.

Kunnan olemassaolon, itsenäisyyden pohjana on tasapainoisesti hoidettu kuntatalous.

Kunnan on pystyttävä vastaamaan:
o   lapsiperheiden tarpeista
·         riittävät resurssit päivähoitoon (hoitopaikat, perhepäivähoitajat)
·         esiopetuksen ja perusopetuksen järjestäminen (opetuksen pätevyys, luokkakoot, opiskeluympäristö, kasvatuksellinen rooli, oppilashuolto)
·         lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, riittävät määrärahat (lastensuojelu, syrjäytymisen torjunta)
o   perusterveydenhuolto- ja sosiaalipalveluista
·         Nilakan yhteistoiminta-alueen lähtökohta toimintojen tehostaminen ja säästöjen tuominen – pystyvätkö vaaleilla valitut luottamushenkilöt vaikuttamaan Nilakan kustannusrakenteeseen, pystyvätkö valtuutetut vaikuttamaan perusterveydenhuoltopalveluihin muutoin kuin välillisesti
·         kuullaanko kuntalaisten toiveita ja palvelun käyttäjien tarpeita esim. vanhustyössä?
·         työvoimamitoitukset, hoitajien määrät
·         entä jos.. kuntien intressit yhteistoiminta-alueella eivät kohtaakaan, millaiseksi kuntarakenne muodostuisi?
o   elinkeino- ja työvoimapolitiikasta
·         yhteistyö kaikenkokoisten yritysten kanssa, pyrittävä vastaamaan yrityselämän tarpeisiin
·         vireällä elinkeinopolitiikalla luomme edellytykset yritysten menestykselle, luomme työpaikkoja sekä muodostamme verotuloja
·         työvoimapolitiikan vahvistamiseksi luotava houkutteita muuttaa Keiteleelle työnperässä (tonttitarjonta, vuokrakiinteistöjen tarjonta asukkaille, kiinteistöjen kunto)
·         työttömien tukitoimet (kannusteet, tukityöllistäminen, työpajat)

Tarmokkaasti kehittämään Keiteleen elinvoimaa ja vetovoimaisuutta!

o   ympäristöpolitiikasta
·         huolehditaan turvallisesta ja viihtyisästä asuinympäristöstä
·         luonnonvarojen hyödyntäminen osa ympäristö- ja osa työvoimapolitiikkaa –pidetään pyörät pyörimässä. Luonnonvara-alan logistiset tarpeet huomioitava
·         alemman tieverkon kunnossapito, turvataan riittävät avustukset yksityisteille – sorateiden päästäkin on päästävä palveluita käyttämään

Perussuomalainen valtuutettu ei jää päivittelemään epäkohtia vaan toimii vastuullisesti asioiden korjaamiseksi. Keiteleen Perussuomalaiset haluaa tarjota tämän mahdollisuuden.

Meidän kauttamme Sinun äänesi kuuluu.
_______________________________________________________________________

maanantai 3. syyskuuta 2012

Riitainen nostalgiapuolue

YLE uutisoi mukavalla tavalla Perussuomalaisten saavutuksia kuluneella valtuustokaudella. Yhteenvetona tutkimus luonnehti Perussuomalaiset riitaisaksi nostalgiapuolueeksi.

Piti ryhtyä muistelemaan, kuinka kovin Maaningalla valtuustosalissa riideltiin. Ei muistunut mieleen valtuutettujen eroja ryhmästä. Tosin Perussuomalaisia valtuutettujakin oli vain kaksi. Pystyisihän sitä kahdestaankin riitelemään mutta ei ollut riidan aiheita.

Muiden ryhmien kanssakaan emme saaneet riitoja aikaiseksi. Kansallisen Yleisradioyhtiön mielestä saatoimme siis epäonnistua Maaningalla.

Tarkkaan muistaen suurimassa valtuustoryhmässä taisi tapahtua parin valtuutetun ero ryhmästä. Tämäkin tapahtuma jäi onneksi lyhytaikaiseksi. Parempi on aina, että ryhmien rivit ovat eheät ja asiat hoidetaan - asiallisesti.

Tiedä sitten tuon oman valtuustokauden saavutuksista. Keskenhän tuo jäi. Paikkakunnalta muutto oli sopiva hetki jättää riidattomaksi osoittautunut valtuusto.

Yhden valtuustoaloitteeni kaivan esille. Koska olen edelleen ylpeä aloitteestani. Asia on aina ajankohtainen ja siksi tärkeä.
____________________
VALTUUSTOALOITE: Lastensuojelupalveluiden resurssien kartoittaminen   

Valtuutettu Ari Kaunisaho jätti 2.5.2011 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja läsnäolijat.

Aloittteeni koskettaa niitä ihmisiä, pieniä ja suurempiakin lapsia, jotka ovat avun ja huolenpidon tarpeessa, mutta he eivät itse pysty apua pyytämään.

Aloitteellani on tarkoitus myös auttaa lapsien vanhempien sekä lastensuojelutyön parissa työskenteleviä ihmisiä.  

Siiliset Peruspalvelukeskuksen lastensuojelupalvelut eivät ole pystyneet tuottamaan palveluitaan lain määräämissä aikarajoissa. Lastensuojeluselvitysten käsittelyajat ovat venyneet yli lakisääteisen kolmen kuukauden rajan lastensuojeluilmoituksen saapumisesta. Selvitysten käsittelyaikojen venyminen aiheuttaa lapsiperheille epätietoisuutta ja lisähuolta.   

Lakisääteinen käsittelyaika ei ole suositus, vaan tässä tapauksessa - lastensuojelulain määräämä enimmäisaikaraja, jonka puitteissa lastensuojeluselvityksen on oltava valmis.   

Lastensuojelutarpeita voi ilmetä monenlaisilla perheillä. Perheissä voi olla päihdeongelmaa, toimeentulo-ongelmia esim. työttömyydestä johtuen, avioero- tai muita riitoja.   

Ongelmat ovat aina syytä selvittää, jotta perheiden ja lasten asiat saadaan oikeille raiteille.

Ongelmien ratkaisemiseksi ja perheiden tukemiseksi lastensuojelutyöntekijöiden resurssien on oltava riittävät.   

Arvoisa puheenjohtaja, esitän aloitteessani, että perusturvalautakunta ryhtyy välittömiin toimiin, joilla taataan Siiliset Peruspalvelukeskuksen lastensuojelupalveluiden henkilöresurssien riittävyys. Ehdottomana tavoitteena on oltava lakisääteisissä käsittelyajoissa pysyminen lastensuojeluselvityksissä." 

Päätös:  Kunnanvaltuusto päätti antaa aloitteen perusturvalautakunnan valmisteltavaksi.  
____________________

Tämä aloite sai hyvän vastaanoton. Lastensuojelutarpeisiin sekä -selvityksiin saatiin lisävoimavaroja. Myös käsittelyajoissa päästiin lähestymään lain määrämiä aikarajoja.

Tähän aloitteeseen oli hyvä lopettaa oma valtuustokausi.




keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ylös, ulos ja ehdolle kuntavaaleihin


Syksyn kuntavaalien ehdokashaku on kääntymässä loppusuoralle. Jokaisessa ehdokkaita asettavassa ryhmittymässä käydään keskusteluja ehdokaskandidaattien löytämiseksi. Sopiviksi tuntuvia ehdokkaita haravoidaan listoille.

Kuntavaalien ehdokashankintaa tehtäessä syntyy helposti mielleyhtymä hetken päästä alkaviin Lontoon kesäolympialaisiin. Sinne pyrkiviä kisaajia on valittu joukkueeseen pitkin vuotta. Osaan kisalajeista on kovasti tunkua ja kilpailu kisajoukkueeseen pääsystä on kova. Pettymyksiltäkään ei voi välttyä. Mikäli kuntohuippua ei löydy karsintoihin on edessä kisat kotisohvalla.

Samoin on laita kuntavaalien ehdokasjoukon keräämisen kanssa. Kaupunkipaikoissa listoille on tulijoita, listat täyttyvät ja osa halukkaista joutuu pettymään. Maaseutupitäjissä tilanne on toinen. Ehdokashaku ja ehdokkaitten saaminen listoille on huomattavasti vaikeampaa.

Maaseutupitäjiä on joltakin osin vaivannut vaihtoehdottomuus. Monissa paikoin on edetty valtapuolueen hegemoniassa. Vaihtoehtoja on oltava. Vaihtoehtoja, niin ryhmien ehdokaslistojen välillä, kuin yksittäisten ehdokaslistojen sisälläkin. Toisaalta valtakunnalliset ilmiöt päivän politiikassa kyllästyttävät ihmisiä – tuskin mikään ryhmä on voinut täysin välttyä kielteisiltä ilmiöiltä. Leimaantumisen pelko saattaa jättää ehdokkaaksi halajavan lopulta rannalle.

Ehdokkaaksi asettumista täytyykin pohtia rauhassa. Rimaa ei pidä kuitenkaan asettaa liian korkealle. Valtuusto- ja lautakuntatyöskentely on aiemminkin ollut ihmisten tekemää työtä. Siihen oppii. Jokainen joka luottamustoimessa haluaa palvella kotikuntaansa ja sen asukkaiden asiaa, pystyy siihen. Yhteistyö toisten luottamushenkilöiden ja virkakunnan kanssa on tärkein elementti yksittäisen luottamushenkilön onnistumisessa tehtävässään.

Keiteleen Perussuomalaiset haluaa omalta osaltaan tarjota vaihtoehtoa kuntalaisille syksyn vaaleissa. Haastamme kuntalaisia aktiivisuuteen ehdokaslistojen täyttämisessä. Oli ehdokaslista ja ryhmittymä lopulta mikä tahansa, on vaaleihin osallistuminenkin jo vaikuttamista. Keitele tarvitsee jatkossakin motivoituneita henkilöitä luottamuspaikoille.

Kotisohvalta Sinun äänesi ei kuulu.
---
Kirjoitukseni Pielavesi-Keitele -paikallislehdessä 18.7.2012

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Oodi kauniille syntymäpitäjälle

Olen ollut tänään erityisen hyvällä mielellä.

Vierailimme tänään ohikulkumatkalla Maaningalla, syntymäpitäjässäni.

Kesäinen luonto on kukkeimillaan. Ruoho vihreämpää kuin missään muualla.

Alkukesän leppeys on vaihtumassa keskikesän syvään vihreään.

Järvimaisema avautui silmäimme edessä sinisempänä kuin koskaan.

Syvänsininen veden välke johtunee kevään suurtulvista. Veden vaihtuvuus ja virtaama on näet ollut suurta. Tästä toivon tietenkin helpotusta takavuosien joltiseenkiin leväongelmiin joita on tosin esiintynyt enimmin ylävesillä, Onkiveden puolla.

Maaninkajärvi on taasen verraten syvä eikä ehkä niin rehevä kuin yläpuoliset vesistönsä.

Tultaessa Kinnulanlahdesta Haatalan suuntaan avautuu matkailijalle ensinnä vehmaat viljelykset, mitkä sijaitsevat sangen kapealla maakannaksella. Toisella puolen maakannasta lipuu Ruokovirta, jääden toiselle puolelle lahdelma, jota Kinnulanlahdeksi kutsutaan.

Tovin matkaa kuljettuaan tullaan niemen nokkaan ja noustaan sillalle, joka on saatteleva matkalaisen yli Mustanvirran. Aiemmin paikalla sijaitsi lossi. Siittemmin, vuonna 1972, paikalle valmistui jyhkeä betonisilta. Korkeakin paatti pystyy sillan ali lipumaan ilman, että mastoa on tarvis taittaa. Onhan korkeutta sillalla hyvänkin matkaa toinen, jopa kolmas kymmenettä.

Riippuen vedenkorkeudesta.

Tänään olin erityisen iloinen, että Mustavirransillalta avautui silmäimme eteen mitä avarin, sanoisinko, neitseellinen järvimaisema. Aina ei näin ole ollut.

Ollessani ennenmuinoin kunnanvaltuutettuna Maaningalla, aikaan ennen rakkaasta syntymäpitäjästäni poismuuttoa, tein aloitteen maisemanhoidosta Mustanvirransillan ympäristöön liittyen. Liitän tämän pöheikönpoistoaloitteen tähän kirjoitukseni oheen.


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Seuraavaksi puheenjohtaksi pitäisi mielestäni valita..

Viime aikoina on ärsyttänyt johtavan maakuntalehden, Savon Sanomien, linja (linjattomuus?) Keskustan puheenjohtajavalintaan koskevassa kirjoittelussa. Ei se ole lainkaan keskustalaisten vika.

Ehdolla on, kuten hyvin tiedämme, neljä puheenjohtajakandidaattia. Näistä uutisoidaan asiaankuuluvasti esim. heidän keskustelupaneeleistaan ja maakuntavierailuistaan.

Mutta koska olen mielipidepalstojen piintynyt ystävä olen pistänyt merkille erikoisen ilmiön.

Sitoutumattoman maakuntalehden mielipidepalstalla on vuoron perään puheenjohtajakandidaattien kannatuspuheenvuoroja. En ole niitä sen kummemmin kyttäillyt, onko jokainen saanut saman palstamillimetrimäärän tai onko edes jokaisen kandidaatin osalle langennut ylityskirjoituksia.

Olen pohtinut, ovatko kirjoittajat valtuutettuja puoluekokousedustajia. Eli osallistuvatko he puheenjohtajavaaliin. Olisi metkaa, jos näissä kirjoittajissa olisi hangaround-diggaajia.

En millään tapaa arvostele mielipidekirjoittajia. Hyviä ja perusteltuja kannanottoja ne kirjoitukset ovat olleet. Ja jokainen on omassa mielipiteessään oikeassa.

Sitä olen pohdiskellut, että onko tästä kannatuspuheenvuorojen julkaisupolitiikasta Savon Sanomissa tulossa yleisempi käytäntö.

Mitäpä sitten. No sitä, että jos tästä kannatus- ja ylistypuheenvuorojen julkaisusta tulee, tasapuolisuuden vuoksi, yleinen käytäntö. Ja vieläpä siten, ettei tarvitsisi olla valitsijana eli valtuutettuna puoluekokousedustajana.

Sehän olisi hyvä jos saisin itsekin piakkoin julkituotua Savon Sanomissa ylitsevuotavan ylistyspuheenvuoron RKP:n puheenjohtajavalinnan tiimoilta. Kun Soinia ei pääse kannattamaan Perussuomalaisten puheenjohtajaksi kuin vasta ensi kesänä.

Kyllä minä osaisin sellaisen kirjoittaa. Rakenteeltaan ja asiasisällöltään perusteltuja kannatuspuheenvuoroja voisi kierrättää muidenkin puolueiden johtopaikoille valittavien henkilöiden tukemiseksi. Katsoisin mallia keskustalaisten kannatuspuheenvuoroista.

Saisi sitten oman nimensäkin lehteen.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Paha paikka

Tulee joskus uhottua ja sanottua turhan terävästi. Jälkeenpäin harmittaa. Joutuu joskus pyytämään anteeksikin sanomisiaan.

Joku on voinut loukkaantua. Silloin on punnittava antaako oikeassa olemisen pakko oikeutuksen olla kopea vai onko helpoin tie nöyrtyä ja pyytää anteeksi.

Riippuen sanojasta voivat tämän sanomiset olla iänkaikkisen tarkastelun alla tahi toisaalta lausahdukset voidaan sivuuttaa olankohautuksella.
Jos tavallinen rivimies päästelee sammakoita suustaan asia painetaan usein villaisella. Riippuu toki asian luonteesta.

Köyliöläinen kohautti ajattelemattomasti ollen selkeästi ihmisvihamielinen. Näin sanomansa on ikävä kyllä tulkittava. Kuuluessaan samaan poliittiseen viiteryhmään jäsenellä on oikeus odottaa järeitä keinoja moisen käytöksen tuomitsemiseen.

Ja koko asiasta, lähtötilanteessaan, on turha syytellä mediaa. Ei voine mediaväkeä käräjillä käyttää. Muutoin kuin jos haluaa hävitä jutun.

Median syyksi voidaan lukea ainoastaan köyliöläisen ajattelemattoman ihmisvihaisen kommentin julkituonti. Tässä tapauksessa se on kunniaksi mediaväelle. Tekipähän työtään. Niinkuin mediaväen kuuluukin.

Puheenjohtajan "Bobrikov" ei sisältänyt uhkausta vaikka niinkin asiaa on haluttu tulkita. Lähestymiskulmasta riippuen vertaus voi olla osuva tahi mauton. Siitäkin voidaan kiistellä loputtomiin.

Oma lukunsa on kaikenmaailman julkkiksilla, varavaltuutetuilla ja vastaavilla. Tuntuu, että polte saada nimi lehteen on niin valtava, että suusta saattaa valua mitä tahansa.
Mediassa mölähtelijöitä kutsutaan sitten etuliitteillä kuten "kohu- ", "BB-", "Idols-" ja mitä näitä onkaan.

En tiedä. Olisikohan komeaa olla ahvenanmaalainen kohupoliitikko, joka parta kuurassa arvioi Ruotsin kuningasperheen vesaa parasiitiksi. Saisi kuvan Iltalehteen.

Julkisuuden hallinta on paha paikka monelle. Pakottava sanomisen tarve väijyy tuolla jossakin ja yhtäkkiä yllättäen suusta tulee sopimatonta tai vapisevin käsin tulee näpyteltyä jotakin ennenkokemattoman älytöntä sosiaaliseen mediaan.

Parempi lopettaa ettei tule kirjoitettua mitään sopimatonta. Nousee vielä kohu.

torstai 23. helmikuuta 2012

Herkkähipiäistä väkeä

Perussuomalaisia on useaan otteeseen arvioitu herkkähipiäisiksi mielensäpahoittajiksi. Eilisiltainen YLE:n A-studio pyrki vahvistamaan näkemystä. Ohjelmassa viitattiin ennen joulua Kirkko ja kaupunki -lehden pilapiirrokseen jossa joukko perussuomalaisia edustajia toivotteli joulua sarjakuvataiteilija Ville Rannalle ominaiseen tyyliin. Taiteilijoiden joulutoivotuksille lienee ominaista haistatella mutta perinteisemmän tyylin kansalaiset suhtautuvat jouluun asianomaisella hartaudella.

Siihen tyyliin ei haistattelu tai maistattelu sovi joten mielensä pahoittaminen voidaan tulkita jollakin tasolla jopa oikeutetuksi.

Taannoin maakuntamme ykkösaviisi (Maaseudun Tulevaisuuden jälkeen) Savon Sanomat otti kantaa pääkirjoitussivullaan artikkeliosiossa myös perussuomalaisten herkkähipiäisyyteen. Puolustusministerin kovat puheet olivat artikkelin toimittaneen kirjoittajan mukaan johtaneet kuopiolaisen kansanedustajan (ps.) mielensäpahoittamiseen. Asian taustalla ei tietenkään mitenkään voinut olla Kontiorannan varuskunnan lakkauttamiseen liittyvät näkemyserot puolustusministerin ja kuopiolaiskansanedustajan (ps.) välillä.

Herkkähipiäisyyttä on viime aikoina ilmennyt onneksemme muissakin poliittisissa viiteryhmissä kuin perussuomalaisissa. Onneksemme siksi, koska demokratian, yhteisyyden ja veljellisen solidaarisuuden nimissä on tärkeää, että kaikki saavat olla vuorollaan herkkähipiäisiä ja pahoittaa mieltänsä.

Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari ja Prysselin politrukki Olli Rehn pahoitti mielensä järkyttävällä tavalla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puheeparressaan tokaisi "Mikkelin miehestä tuli Brysselin Bobrikov".

Järkyttävää kaikella tavalla. Ja anteeksi pitäisi pyydellä tästä kauhistuttavasta "vihapuheesta".

Voimme olla kreikkalaisten taloudenpidosta ja korruptoituneesta hallinnosta montaa mieltä. EU:n toimintatapojakin saanee arvostella. Mutta miten pitkälle saamme mennä siinä, miten yksittäisen jäsenvaltion sisäisiin asioihin voidaan puuttua ja jäsenvaltioita ohjailla. Mikä merkitys jätetään jäsenvaltioiden kansalliselle suvereniteetille.

Vai mennäänkö sille tielle missä ulkopuolelta asetetaan valvontakomissio joka katsoo päältä, miten itsenäisten jäsenvaltioiden kuuluu elää ja olla.

Mutta eipä mennä liian syvälle. Lainaan tähän loppuun Savon Sanomien mainion artikkelin kahta viimeistä kappaletta. Siitä saamme oivan osviitan suhtautumisesta mediaan ja päättäjien, virkakoneiston sekä suuren yleisön välisistä mutkikkaista suhteita.

Mauri Liukkosen sanoin: "Poliitikkojen, virkamiesten ja talouselämän päättäjien on kestettävä se, että heidän tekojaan läpivalaistaan ja arvostellaan. Media on kuitenkin uskottava vain silloin, kun se avaa omat toimintatapansa ja hyväksyy itseensä kohdistuvan arvioinnin.

Kova ja perusteltu arvostelu tekee kipeää. Se on vain kestettävä."

Jokohan huomisen Savon Sanomien pääkirjoitussivulla on artikkeli Olli Rehnin herkkähipiäisyydestä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tasa-arvon seitsemän taulua

Meillä Suomessa on oma tasa-arvon nimeen vannova puolue. Puolueella on oma tasa-arvoministeri, tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvopresidenttiehdokas.

Tasa-arvopuolue puhuu eri kieltä kuin useimmat meistä. Siksi tasa-arvopuoluetta on joskus kovin vaikea ymmärtää.

Tasa-arvopuolue on myös näkymätön kotipaikkakunnallani Keiteleellä. Näkisin mielelläni tasa-arvopuolueen tasa-arvovaltuutetun ja tasa-arvopresidenttiehdokkaan vaalimainoksen kunnan tellimissä.

Jopa niin paljon, että saadessani tiedustelun kotikuntani keskusvaalilautakunnalta ryhmämme vaalimainostarpeesta huomioitsin hiljaisuudessa tasa-arvopuolueen puuttuvan listasta.

En moiti tästä kotikuntaani millään tavoin.

Ajattelin, että asia korjaantuu kyllä. Laitoin viestiä tasa-arvopuolueelle tasa-arvopuoluetoimistoon asiasta ja tarjouduin laittamaan Timo Soinin vaalimainoksen lisäksi myös tasa-arvopresidenttiehdokkaan vaalimainoksen paikoilleen tai vaihtoehtoisesti ottamaan asian tiimoilta yhteyttä kotikuntani keskusvaalilautakuntaan.

Kun mainostellingit tulivat ajallaan, tauluja oli vain seitsemän. Harmitti, koska minulle tasa-arvo on paljolti myös sitä, että kaikki saavat saman näkyvyyden ja mahdollisuuden.

Impivaaralaiset voivat tehdä yhteistyötä tasa-arvopuolueenkin kanssa. Tasa-arvopuolue ei moiseen alennu.

Puhumme eri kieltä.