keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kalakukko sai siivet

Talvisodan kunnian päivistä tulee parhaillaan kuluneeksi 70 vuotta. Yhtenä joukkona kansakunta puolusti olemassaolon oikeutustaan ja itsenäisyyttään lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan.

Säilytimme itsenäisyyden.

Vuonna 1995 alkanut EU:n (o.s. EY) hyökkäys huipentui viime kesänä massiiviseen kalakukkovyörytykseen. Lukumääräisesti ylivoimainen vihollinen oli riistämässä meiltä iänikuista nautintaoikeuttamme kalakukkoon.

Olimme menettää tuon makoisan ruiskuoreen leivotun ja kalalla sekä ihralla täytetyn ruskean möhkäleen. Jossakin päin Isänmaata saattoi täyttöaineena toimia myös lanttu.

Tänään kaikki on toisin. Selätimme seitsenpäisen perkeleen.

EU on lyöty.

http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2009/12/kalakukkoleipurit_selattivat_eun_vaatimukset_1324929.html

torstai 24. joulukuuta 2009

Rauhallista Joulua


Rauhallista Joulua.
Joulu on valon juhla. Levätkää ja nauttikaa jouluherkuista.
Ja muistakaa lähimmäisiänne.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Me ennen kimpassa kuljettiin

Joulu on ilon juhla. Loppuviikosta riemuitsemme lahjoista ja läheisten, ystävien sekä sukulaisten seurasta.

Monessa kodissa perinteisiin kuuluu muistaa myös poisnukkuneita. Hautausmaille syttyy kymmenet kynttilät ja lyhdyt.

Samalla kun iloitsemme Vapahtajamme syntymäjuhlasta kaihoamme myös menneitä potien luopumisen tuskaa sisimmässämme.

Joulun ajassa on jotakin taivaallista.
---------

Maalliset murheet, harvoinkin kohdalle osuessaan, pyrkivät helposti lannistamaan. Toisaalta arjen ilonhetket, mitä kohtaamme, jäävät usein huomiotta.

Olipa elo voittopuolisesti pikkuisten riemunhetkien täyttämää silti usein tunnemme elon tasapaksuksi puurtamiseksi ja luopumisen tuskan ahdistavan ja musertavan mieltämme.
---------

Politiikan pelikentillä voitamme tuolloin ja häviämme tällöin. Niinkuin elämässä yleensäkin. Voitot ja tappiot on osattava ottaa vastaan.

Sanotaan Pohjois-Savon Perussuomalaisten olevan milloin Neuvostoajassa sensuurin orjuuttamana, milloin vailla suuntaa ja milloin johtajiensa sanelupolitiikan muserruksissa ja milloin mitäkin..

Minä sanon tuollaisten ajatusten olevan tappion tuskan katkeroittamien puoluepujottelijoiden panettelua ja oman kilven kiillottelua. Poru on kovinta siellä missä tuska on suurinta.

Porukan jättäneet potevat luopumisen tuskaa.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Pikkuvikoja

Tänään tuli käytyä perheen voimin Kuopiossa. Koulukkaat haettiin suoraan koululta ja ajettiin Neulamäkeen mummon tykö. Vaimo jäi tietenkin kaupunkiin jouluostoksille.

Kaikki meni niinkuin oli suunniteltu.

Jouluostokset tuli tehtyä ja minä vaimoa hakemaan kaupungilta. Vielä suuntasimme Neulamäen isoon osulaan, Prismaan.

Mitäpähän tuoltakin tarttui ostoskärriin. Ruokaa ja joulupukin juttuja.

Takaisin autolle ja niin pian kuin kabiiniin kipusin ja avainta virtalukkoon sovitin niin jo oli joulu valmis. Voi elämä sitä merkkivalojen määrää mittaristossa.

Enimmäkseen punaista.

Falckki hinasi ja pirssi toi kotiin. Kasko korvaa.

Varmaankin vain jotain pikkuvikoja. Helppo korjata.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Valtuuston kokouksessa sanottua

Oli mukava kunnanvaltuuston kokous. Semmoinen lupsakka tunnelma. Varmasti johtui puurotarjoilusta.

Jokaista valtuustokokousta voisi edeltää kunnon atria.

Tulin tehneeksi pari valtuustoaloitetta.

Pitkin kesää on tullut fundeerattua epäsuhtaa fantastisen järvimaiseman ja umpeenkasvavan Mustanvirransillan välillä. Tuota mahtavaa näköalaa mikä sillalta avautuu häiriköi kovin valtaisaksi pöheiköksi kasvanut puusto. Ei paljon puutu, että siltaa ylittäessä tarvittaisiin machetea toispuolelle päästäkseen.

Siispä aloitteen laadintaan.

"MAISEMAT MARKKINAVALTIKSI

Maaninkalaisia nähtävyyksiä ja järvimaisemakohteita esitellessä usein mainitaan Mustanvirransillalta avautuva järvinäkymä. Kesäisin on paljon kävelijöitä ja polkupyöräilijöitä ihastelemassa näkymiä. Kuitenkin sillanpientaren puusto kaventaa näkymää aiheuttaen vaaratilanteita. Lehtipuiden varisevat lehdet saattavat sillan myös vaarallisen liukkaaksi syksyn sateilla.

Esitän aloitteessani, että ympäristölautakunta tutkisi mahdollisuutta ainutkertaisen järvimaiseman avartamiseksi sekä ylimääräisen puuston ja vesakon raivaamiseksi.

Yhteistyössä maa-alueen hallinnasta vastaavien kanssa voidaan varmasti sopia kertyvän puuaineksen hyödyntämisestä esimerkiksi lämpöenergiaksi hakelaitokselle.

Toivottavasti ensi suvena Mustanvirransillalta voimme nähdä neitseellisen järvimaiseman nykyisen valtaisan pöheikön sijasta.

Haatalassa 14.12.2009 Ari Kaunisaho"
---------------------

Ajatus on mielestäni hyvä ja olisi hyvä jos asia etenisi.Vaan olikohan tuo "pöheikkö" sittenkin liikaa valtuustokokouksen arvolle? Varuilta pyydän anteeksi.

Anteeksi.

Toinen aloite koski vanhustentalon taulutelevisioiden hankintaa. Vuoteenomat vanhuksetkin kaipaavat ajankulun ja huhtikuun 1. päivänä huoneista poistetut wanhan ajan kuvaputkitelevisiot kaipaavat jo tilalle taulutelevisiot.

Tästä aloitteesta ei tarvitse aloitteentekijän anteeksi pyydellä. Toki se olisi anteeksipyynnön paikka, että taulutelevisioiden hankinta on ollut talousarviosta ja siihen liittyvästä valmistelusta kiinni.

Jostakin olisi hyvä aloittaa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää Itsenäisyyspäivää


Hyvää itsenäisyyspäivää blogin lukijoille. Itsenäisyyspäivästä on enää pienoinen pyrähdys ja sitten pääsemme joulun viettoon.

Loppuvuoden tapahtumia luottamustoimien taholta on huominen tarkastuslautakunnan kokous ja 14.12. kunnanvaltuuston kokous. Silloin puolustetaan, jälleen kerran, valtuutettujen oikeutta päättää valtuustolle kuuluvista asioista. Esimerkistä käyköön "maaninkalainen esikouluhumppa".

Kokeneemmat valtuutetuthan siitä jo päättivät ohjasteluryhmässään kertaalleen mutta siitä huolimatta asia käynee vielä valtuustokäsittelyn.

Minkähän takia?

Ensi viikonloppuna (perjantaina) Pohjois-Savon Perussuomalaiset pitävät piiritoimikunnan järjestäytymiskokouksen, jossa päätetään piirin johtopaikoista. Ja seuraavana päivänä on vielä paikallisosastomme kokous Maaningalla.

Melkoista huilakkaa.

Tänään juhlitaan kuitenkin Suomen itsenäisyyspäivää ja muistamme menneiden polvien uhrauksia itsenäisyyden asiassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Eskat evakkoon

Joo. Välillä on uni karttanut kun on kokoustanut ja huolta jakanut tulevien esikouluratkaisujen äärellä. Kronologinen järjestys asiassa on ollut seuraava:

Jumalalta kivitauluissa saatu kaikkivoipa ja kaiken ylikäypä yhteistoimintasopimus allekirjoitettiin Siiliset-peruspalvelukeskuksen jäsenkuntien (Maaninka-Siilinjärvi-Nilsiä) kanssa maaliskuussa 2008.

Yhteistoimintasopimus oli luova puitteet sosiaali- ja terveyspalveluille eräin lisäyksin. Myös esiopetus kuuluisi pakettiin.

On mainittava, että demokraattisessa järjestyksessä ja yksimielisesti asiasta päätettiin. Ei minulla sitä vastaan mitään ole vaikka niin jotkut haluavatkin ymmärtää.

Seuraavassa vaiheessa valtuutetut ja kunnanhallitus pelasivat pasianssia ja kyykkää.

Nilsiässä ryhdyttiin valmistelemaan esiopetuksen yhdenmukaistamista Siiliset-formaattiin. http://www.nilsia.fi/pkirjat/21042008PK.pdf ks § 39 sivistyslautakunnan päätös joka loi pohjan kaupunginhallituksen päätökselle § 185 http://www.nilsia.fi/pkirjat/KH050508PK.pdf . Nämä asiat puitiin Nilsiässä huhti-toukokuussa 2008. Sen takia, että sivistystoimen alaisia rakenteita siirrettäisiin perusturvan alle. Siiliset-peruspalvelukeskuksen vaatimaan formaattiin.

Maaningalla koivut oli pian puhkeamassa hiirenkorvalle ja peipot olivat saapuneet livertämään tulevaa suvea.

Syksy tuli, vaalit käytiin. Talvi tuli ja lumet suli.

Seuraavana keväänä Maaningalla pelattiin pasianssia ja kyykkää.

Siiliset ohjausryhmä kokoontui Nilsiässä pohtimaan eskaa. Muistion kohdassa 8 muistettiin Maaninkaa http://sp.3sethanke.foral.fi/Jaetut%20asiakirjat/Ohjausryhm%C3%A4n%20asialistat%20ja%20muistiot/2009-04-23%20Ohjausryhm%C3%A4n%20muistio.pdf ja myöhemmin kun kesä oli mennyt ja pääskyset alkoivat kokoontumisensa puhelinlangoille muuttoaan valmistellen kokoontui politbyroo Siilinjärvellä "päättämään" eskasta kohdassa 6 http://sp.3sethanke.foral.fi/Jaetut%20asiakirjat/Ohjausryhm%C3%A4n%20asialistat%20ja%20muistiot/2009-09-24%20Ohjausryhm%C3%A4/Muistio%2024%209%202009.pdf ja pistetään kaupan päälle vielä liitekin http://sp.3sethanke.foral.fi/Jaetut%20asiakirjat/Ohjausryhm%C3%A4n%20asialistat%20ja%20muistiot/2009-09-24%20Ohjausryhm%C3%A4/Liitteet/EsiopetusMaaninka2010.pdf .

Seuraavana päivänä 25.9.2009 Savon Sanomien toimittaja lopetti esikoulun Pulkonkoskelta ja Tuovilanlahdesta syyslukukaudesta 2010 alkaen.

Pöljempi voisi kysyä miten kaikki tapahtui lasten vanhempien, koulujen johtokuntien, koulujen opettajien, sivistyslautakunnan, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen tietämättä. Ei kaikkea tarvitse tietää. Ei tarvitse tietää miten taikuri vetäisee kanin hatusta. On uskottava. Muuten joulupukki ei tuo lahjoja.

Nilsiälaiset tietävät enemmän. Demokraattisesta päätöksentekomenettelystä. Se on asia, mikä meillä Maaningalla on riippana.

Nilsiän kaupunginvaltuusto kokoontuu ti 10.11.2009 klo 13.00 päättämään mm. sivistylautakunnan johtosäännön muutoksesta (§ 92) http://nilsia.tjhosting.com/kokous/200922.PDF . Liitettä, joka täsmentäisi millaiseen muotoon johtosääntöä muokataan ei bittiavaruudesta löydy.

Veikkaisin, että esiopetus yms siirretään perusturvan alaisuuteen jotta Siiliset-peruspalvelukeskuksen alkaessa ei muodosta päällekkäisiä rakenteita. Toimeenpano -ja järjestämisvastuu siirtyy isännältä toiselle.

Muutaman kerran olen esittänyt arveluni eikö Maaningalla tarvitsekaan tehdä samoin.

Siiliset jäsenkuntien valtuustojen yhteisseminaarissa Ahmolla 5.10.09 kaiku vastasi: ollaan hyväksytty Siiliset yhteistoimintasopimus...

Peruspalvelukeskuksen pomolta kyselin saman suuntaista tarkastuslautakunnan kokouksessa 12.10.09.

Kunnanvaltuuston kokouksessahan 26.10.09 aiheesta oli turha kysellä.

Kyläyhdistyksen ja vanhempainyhdistyksen kokouksessa 3.11.09 ei enää uskallus riittänyt. Hienosti järjestettyä tapahtumaa en lähtenyt pilaamaan turhan päiten uteluin.

Olisi hienoa jos Maaningalla saataisiin pysyvä ratkaisu syrjäkylien esikoulujärjestelyihin. Vaikka siten, että ensiksi naputellaan päätös jossa esiopetus järjestetään siellä missä perusopetuskin. Pulkonkosken ja Tuovilanlahden osalta tämä tarkoittaisi ostopalvelua Siilisetin näkökulmasta.

Maaningalla on tietenkin erikoinen tilanne siinä mielessä, että Siiliset-peruspalvelukeskuksen aloittaessa 2010 esiopetus on kaiketi yhä myös sivistystoimen (kunnanvaltuuston) toimeenpano- ja järjestämisvastuulla. Kuntaliiton lakimiehen mukaan niin ei pitäisi olla. Mutta mitä sen on väliä.

Tekköövät minkä tekköö..

maanantai 26. lokakuuta 2009

Ei ollakkaan oikeasti "päätetty"

Mukava keskustelu saatiin aikaiseksi kunnanvaltuuston kokouksessa. Kokouksen päätteeksi esitin kysymykseni kunnanhallitukselle. (alla oleva kirjoitus)

Tämä oli mielestäni ainoa keino tuoda asia valtuustosaliin keskusteltavaksi.

Avainkysymykseen onko valtuusto ohitettu päätöksenteossa sain vastauksen. Ei ole.

Ei tietenkään ole.

Ohjausryhmä palaverissaan 24.9. Siilinjärvellä ei tehnytkään oikeaa "päätöstä". Eihän sillä ole siihen edes valtuuksia. Lehdessä vain seuraavana päivänä leikisti kerrottiin "päätöksestä".

Kuntalaiset hämmästelivät turhaan. Viikkoja kestänyt kirjoittelu "päätöksestä" oli turhaa.

Kirjoituksissa toki luottamushenkilöt puolustelivat "päätöstään". Se pohjautui Siiliset yhteistoimintasopimukseen. Kaikki sen hyväksyivät maaliskuussa 2008.

Se oli lasten etu, se oli demokraattisesti tehty, se koski vain muutama kylää. Se oli "päätetty". Oli "päätetty" esiopetuksen järjestämisestä Siiliset peruspalvelukeskuksen alaisuudessa.

Tämän iltaisessa valtuuston kokouksessa saimme kokea valaistuksen.

Se mitä ohjausryhmässä "päätettiin" ei ollutkaan faktaa. Asioista voidaankiin "päättää" valtuustossa.

"Päätöksiä" tehdessä on sivistynyttä valmisteluvaiheessa kuulla asianosaisia. Sillä tuskin on kuitenkaan vaikutusta "päätökseen".

Ihmetyttää "päätöksentekojärjestys" siltä osin, että kun olemme lehdestä lukeneet "päätöksen" ja mittavat puolustuspuheenvuorot "päätöksestä", voimme nyt vain todeta, että se oli vain semmonen "päätös".

Rehellistä ja reilua olisi tunnustaa asian virheellinen valmistelu. Viranhaltijan niskaan on kaikkea turha kaataa. Sama vastuu on jokaisella valtuutetulla. Edellisellä valtuustolla kuin nykyiselläkin valtuustolla.

Valtuutettujen kuuluu päättää esiopetuksen järjestämisestä.

Jos jotakin hyvää episodista etsisi se voisi olla päätöksentekojärjestelmän keventäminen. Kuntavero voitaisiin päättää vastedes omassa ohjausryhmässään. Samoin kuntaliitoksista voisi päättää ohjausryhmässä.

Lopulta raskaat kuntavaalitkin voitaisiin järjestää ohjausryhmässä.

torstai 15. lokakuuta 2009

Kunnanvaltuuston suvereniteettia loukattu

Maaninkalaisten esikoulutuksen siirtäminen sivistystoimen alta Siiliset-peruspalvelukeskuksen alaisuuteen tapahtui yhteistoimintasopimuksen hyväksymisellä maaliskuussa 2008. Päätös tehtiin yksimielisesti.

Tässä vaiheessa esikoulutusta ryhdyttiin uudelleen organisoimaan sivistystoimen- ja sosiaalijohtajan toimesta. Laadittiin esitys, jonka pohjalta Siiliset-peruspalvelukeskuksen ohjausryhmä teki päätöksen esikoulutuksen siirtämisestä Pulkonkosken ja Tuovilanlahden alakouluilta ilmeisimmin Maaninkajärven koululle.

Päätöksentekojärjestys asiassa on merkillinen. Kuten olivat lopulta merkillisiä niin päätös kuin päätöksentekijätkin.

Kuntalain 1§ on määrittänyt kunnan päätösvaltaa käyttämään asukkaiden valitseman valtuuston. Yhteistoimintasopimuksen hyväksymisen nojalla kunnanvaltuuston itsenäistä päätäntä- ja toimenpanovaltaa esikouluasiassa on loukattu röyhkeällä tavalla.

Tälläkin hetkellä esikoulutuksesta päätettäessä kunnanvaltuustolla on ylin päätäntävalta. Esiopetusta ei ole missään vaiheessa eriytetty perusopetuksesta ts. sivistystoimen alta. Eikä päätäntä- ja toimeenpanovalta ko asian suhteen ole lakkautettu (vrt Maaningan ja Siilinjärven terveydenhuollon kuntayhtymän purkaminen ed valtuustokokouksessa).

Onko kunnanvaltuuston suvereniteettia loukattu?

Vastuu asiassa on kunnanvaltuustolla. Demokraattinen päätöksentekojärjestys edellyttää vanhempien sekä koulujen johto- ja opettajakuntien kuulemista ja asian valmistelua sivistyslautakunnassa yhteistyössä sivistystoimenjohtajan kanssa.

Oikeassa järjestyksessä tehty kunnollinen selvitys asiasta mahdollistaa kunnanhallitukselle ja -valtuustolle pohjan tehdä pelkän syyttelyn sijasta oikeamielisiä päätöksiä.

Kunnanvaltuuston tekemä päätös esikoulutusta koskevassa asiassa, olipa päätös millainen tahansa, on se päätös, jonka Siilisetin ohjausryhmän maaninkalaiset jäsenet esittävät kantanaan ohjausryhmän kokouksessa.

Esikoulutuksen järjestäminen Maaningan alakouluissa on saatava uuteen valmisteluun.

Ari Kaunisaho

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Mikä oikeus, mikä kohtuus

Vaalirahasotku saa tänään välietappinsa eduskunnassa. Hallitus antaa tiedonantonsa, asiasta keskustellaan ja lopuksi äänestetään (niin esitettäessä) hallituksen luottamuksesta huomenna.

Asialle pitäisi lyödä piste. Mutta epäilys on vahva, että vielä ei tulla maaliin vaan hämmentäminen tulee jatkumaan.

Uusi vaalirahoitusta koskeva laki onnistuessaan suitsii kohun ainekset jatkossa.

Tälläkin hetkellä lakikirjasta löytyy vaalirahoitus lainsäädäntö. Jos sitä olisi noudatettu, paljolta olisi vältytty.

Tämän hetkinen keskustelu pääministerin "lahjuksista" on täysin irrelevanttia. Tässä kohtaa kuuluisi tukea laillisessa järjestyksessä valittua pääministeriä.

Kansalaisten vaaleissa valitsemaa.

On nimittäin niin, että jos huomaan rikollista tapahtuvan niin onhan toki jo kansalaisvelvollisuus ilmoittaa siitä poliisiviranomaisille. Kyllä rikoksesta aikanaan tiedotetaan YLE:n silminnäkijässäkin.

Jos siihen on aihetta.

Media ei ole ilmoitusväline jonne rikoksista tai edes rikosepäilyistä ilmoitetaan. Jos joku kuitenkin ilmoittelee rikosepäilyistään vaikkapa YLE:n ajankohtaistoimitukseen, on sieltä ilmoitettava poliisiviranomaiselle. Kyllä lähdesuoja toteutuu tälläkin keinoin.

Median tärkeä tehtävä on toimia tiedonvälittäjänä. Tuomarointileikit voidaan jättää omaan arvoonsa.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Vain isäntä vaihtuu

Keväällä tihkui tietoa uudistuksista koulutoimessa. Esiopetuksen piti siirtymän sivistystoimen alaisuudesta sosiaalitoimen alaisuuteen. Vuoden 2010 alusta peruskoulun esiopetuksen vastuu siirtyy Siiliset organisaatiolle.

Valtuustosalissa keväällä esitin asiasta kysymyksen sivistytoimen johtajalle. Olisin halunnut tietää esiopetuksen kohtalosta ja selvittää, voiko käydä siten että esikoulun syksyllä 2009 aloittavat päättävätkin esikoulun kevätkaudella aivan jossakin muualla.

Asia on perheellemme läheinen, koska keskimmäinen lapsistamme aloittaisi esikoulunsa Pulkonkoskella. Jatkuisiko esikoulutus vuodenvaihteen jälkeen tutussa ympäristössä vai olisiko lähdettävä kauemmas eskariin.

"Vain isäntä vaihtuu.." tyyliin vastasi sivistytoimenjohtaja kyselyihini.

Tämänpäiväinen Savon Sanomat oli viisaampi. Esikouluopetus päättyy Pulkonkoskella ja Tuovilanlahdessa kevätlukukauden siirtymäajan jälkeen. Siilisetin hallinnollinen päätös pistääkin paikallistason päättäjät pohtimaan mm. eskarien koulukyytien järjestämistä Maaninkajärven koululle.

Koko asiasta tiedottaminen on jäänyt maaninkalaiseen tyyliin puskaradioimisen asteelle.

Mitään säästöjä eskaripompottelusta ei tule syntymään. Pienimmäiset lapetaan bussiin tai taksiin ja kuljetetaan kirkonkylälle. Ja vartuttuaan ekaluokkalaisiksi he palaavat..kyläkouluunsa.

Lasten vanhempia koko päätöksenteon prosessissa ei Maaningalle tuttuun tapaan ole kuultu. Esikoulun tarkoitus on minun mielestäni opettaa lasta koulun tavoille ja tutustuttaa tulevaan kouluun ja oppilastovereihin. Tarkoituksena ei välttämättä tarvitsisi olla esikoululaisten tutustuttaminen järjettömän päätöksenteon hedelmiin ja pitkäkestoiseen koulubussissa istumiseen.

Onneksi esikoulua ei sido oppivelvollisuus vaan se on vapaaehtoista.

torstai 24. syyskuuta 2009

Ruoka-ale aiheuttaa ylensyöntiä

Tänään kävimme Saksan kaupassa. Ruoka-ale alkoi siellä viikon etuajassa. Laupeudentyötä kyseiseltä kaupalta. Tinkivät viikon katteistaan.

Kyllä oli juhlaa asioida alehintoja notkuvassa kaupassa. Ensi viikolla rätkitään alehintoja kaikissa kotoisissa kaupoissakin. Silloin alkaa todellinen kulutusjuhla.

Mitenkähän kansakunnan käy?

Halpa ruoka voi hyvinkin johtaa ylensyöntiin ja kansamme alkaa pulskistumaan. Toivottavasti kauppa tuntisi vastuunsa ja nostaisi hintoja muulla tavoin.

Hintoihin voisi tuoda lisiä kohonneista energia- ja rahtikuluista johtuen eikä henkilöstökustannusten nousuakaan voine unohtaa.

Halpa ruoka voi olla vakava kansanterveydellinen uhka.

Onneksi keppana kuitenkin kallistuu.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Lapinlahdella 190909

Lauantai aamupäivän ohjelmassa oli vierailu Lapinlahdelle. Siellä Perussuomalaisten Lapinlahden paikalliosasta järjesti toritapahtuman. Kuten asiaan kuului oli kahvin ja pullan lisäksi tarjolla väkevää perussuomalaista kerrontaa.

Paikalla oli puhumassa kansanedustaja Pentti Oinonen. Perus-Pentti toi eduskunnan ja puoluejohdon terveiset. Puheen kärkenä oli ensi vuoden talousarvion painotukset. Vanhojen puolueiden "pyynnöistä" johtuen myös vaalirahasalailu ja -seikkailut saivat osansa sanailusta.





Kahvi maistui kuulijakunnalle ja teltallamme vieraili mukavasti toiminnastamme kiinnostunutta väkeä. Erityisen mukavaa on tutustua ja vaihtaa kuulumisia paikallistason vastuunkantajien; valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden kanssa. Samanlaisten arjen asioitten kanssa painitaan pitäjien valtuustoissa. Varmasti huoli kuntataloudesta ja palveluiden tuottamisesta on yhteinen. Kotikunnasta tai -kaupungista riippumatta.

Hyvällä yhteistyöllä piiritasolla on mahdollisuus tuoda uudenlaisia näkökulmia paikallistason ongelmia ratkottaessa. Olemalla vahvasti maakunnallisesti esillä painoarvomme päätöksentekijöinä kasvaa.

Yhteistyö piiritasolla puoluetyössä ja ennen kaikkea paikallinen yhteistyö muiden ryhmien kanssa on avain kasvuun ja menestykseen maakunnassa. Merkki on sellainen, että kiinnostus toimintaamme kohtaan on kasvussa. Rehelliselle ja reilulle vaihtoehdolle on nyt tilausta.

Täysillä etteenpäin.

torstai 17. syyskuuta 2009

Heränneet herätetyt

Oli muuan hurskas mies. Ei hurskaampi toista mutta olipahan vain. Asusteli hän palatsissaan, jonka portinpielet oli kultamaalein kirjaillut ja polku, polku joka palatsille johti, oli platinaisin plootuin silattu.

Almuja antoi mies köyhille ja rahvas pönkitti valitun valta-asemaa kiitoksin. "Olipa heillä oiva isäntä" ja kantoivat tälle..almuja.

Oli muitakin kaupunkeja. Valittuina johtajinaan hurskaita miehiä. Joukossa joku nainenkin. Hyvin johtivat he alamaisiaan, almuja jakoivat ja kansa kiitti. Ja valta-asemaansa pönkittivät hurskaat johtajat.

Apinat kaupunkien muurien ulkopuolella nauroivat tälle kaikelle. Ja elivät onnellisina.

Kunnes viimein koirat alkoivat haukkumaan. Hurskaat johtajat heräsivät haukuntaan. Voisi mainita heidän paheksuntansa. Vaan pianpa oppivat koirat puhumaan ihmisten tavalla. Ja alkoivat opettamaan apinoitakin.

Samoin köyhätkin alkoivat heräilemään. Huomasivat johtajiensa hurskauden olevan usvaista unta. Ja alkoipa usvakin pian hälvetä.

Huomattiin hurskaitten johtajien valta ja vauraus. Olevan peräisin köyhien almuista. Oli köyhien sankka joukko ollut suurempi johtajiensa määrää ja täten almutkin päätyneet lopulta johtajilleen.
"Ei almuissa mitään kiellettyä ole" oli erä hurskas mies kauan aikaa hokenut. "Mutta olemmehan niistä yltäkyllin nauttineet, jospa osan palauttaisimme ja sädekehäämme kiillottaisimme" totesi toinen hurskas.

Niin he tekivät.

Tämän jälkeen koirat vaikenivat. Apinat rauhoittuivat.

Kansa sai jälleen vaipua uneen. Tyytyväisenä. Olihan heillä hurskaat johtajat.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Parasta Vanhasta

Pääministeri Vanhanen puntaroi menneellä viikolla Yle-maksua. Kaikille asuntokunnille määrättävästä maksusta voisi tietyin ehdoin anoa maksuvapautusta. Riittää kun kirjelmöi viranomaiselle ja todistaa, ettei katsele tai kuuntele mitään tiedotusvälinettä tai siihen verrattavaa vimpainta, mikä välittää Ylen lähettämää materiaalia.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/vanhanen-tarjosi-poikkeusta-yle-maksuun/482332

Muistui mieleeni aliupseerikoulu ja armeija-ajat. Kasarmin tarkkaa järjestystä valvoivat apukouluttajat. Puutteita havaitessa saatettiin sitten rangaistukseksi huolimattomalle taistelijalle määrätä esseen kirjoittaminen. Itsekin sain joskus kirjoittaa aiheesta "miksi minun paidannappi on auki" tai jotakin vastavaa.

Jotakin samaa vilpittömyyttä on pääministerin ehdotuksessakin. Jos ei kerta katsele eikä kuuntele Yleä ei tarvitse maksaa Yle-maksuakaan. Siitä on vain ilmoitettava kirjallisesti.

...Hyvä Pääministeri meidän televisiosta ei näy Ylen kanavat. Radiostamme ei kuulu kuin kaupalliset. Eikä meillä ole tietokonetta. Uutiset käyn katsomassa naapurissa...

maanantai 31. elokuuta 2009

Visiointitalkoot

Pidettiin illalla työkokous papinkylän valtuustosalissa. Ilma oli mukava, elokuinen ilta-aurinko paistoi hataraan majaamme emmekä näin ollen kastuneet. Sateen sattuessahan suojaa on etsittävä jostakin muualta. Onneksi kunnalla on investointivaraus vesikaton korjaukseen. Josko sillä saataisiin riittävästi bitumia vuotojen tilkitsemiseen.

Kokouksessa oli koolla valtuutetut, kunnanhallituksen jäsenet ja kunnan johtavia viranhaltijoita. Talouslukuja käytiin läpi. Kuten kuntataloudessa yleensäkin niin vaikeat ajat tulevat olemaan edessäpäin.

Päätöksiä työkokouksessa ei tehty. Paino oli keskusteluilla ja asioiden alustuksella. Visioitiin ja tarinoitiin niukkuuden jakamisesta. Syvimpään murheen alhoon vaipuessamme oli pakko keventää ja hersytellä.

Komea kokouspaikkamme, Maaningan kunnantalo, on ehtymätön korjausrakentajien keidas. Yksi nurkka kun saadaan kuntoon niin jo toinen repsottaa. Tätä surressa juolahti mieleeni aatos: Koskapa vanha ja vankka tiilirakenteinen kirkonkylän alakoulu huokaa suojeltuna tyhjyyttään ja toisaalla uudehkossa suojelemattomassa kunnantalossamme äyskäröidään vettä, voisiko ajatella, että kunnantalon toiminnot siirrettäisiin lakkautettuun kouluun ja kunnantalo nuijittaisiin maantasalle.

Absurdi ajatus herätti hilpeyttä!

Näin se aika menee. Vanha kunnantalo purettiin pois koska se oli kylmä ja vetoisa. Virkakunta joutui pukeutumaan villatakkiin. Nykyinen kunnatalomme on komea ja valoisa. Virkakunta vain joutuu pukeutumaan sadetakkiin.

Jossakin itää kuitenkin ajatuksen siemen siitä istummeko valtuustokauden loppuun kunnantalon valtuustosalissa. Vai uuden Maaninkajärven koulun auditoriossa.

Vai Siilinjärven valtuustosalissa?

torstai 27. elokuuta 2009

Läski halpenee, makiaiset kallistuu

Hallitusherrat ovat budjettiriihtä puineet ja pahnoilla painineet. Kyllä nyt kelpaa. Ruokavero romahtaa ja rahvaskin pääsee lihapatojen ääreen.

Tätä ilosanomaa julistettiin uutisissa pitkin iltaa.

Kaivelin itsekin lompakosta muutamia kauppakuitteja. Osa kuiteista oli tavallisia ruokakaupan kuitteja. Seassa oli jokunen hehtaarikaupassa vierailukin.

Kuiteissahan on iänkaiken eritelty ostoksien verokannat. Yleisimmin elintarvikkeiden 17%:a ja kulutushyödykkeiden 22%:a. Kauppapaikasta riippuen on luonnollisesti vaihtelua kumpaanko arvonlisäverokoriin ostokset sijoitetaan. Lähikaupasta ostetaan enimmäkseen ruokatarpeet. Isommista kaupoista ostoskärryihin lapetaan harratusvälineitä ja rihkamaa.

Laskeskelin joutessani tämän paljon porua ja tunteita nostaneen ruokaveron alennuksen kustannusvaikutusta. Tavallisen lapsiperheen kauppalasku housuvaippoineen (sis.22% alv) ja iskän lonkeroiden (sis.22% alv) halpenee noin parisen prosenttia lokakuulle tultaessa. Noustakseen taas hivenen ensi vuoden heinäkuussa, jolloin arvonlisäverokannoiksi muodostetaan 13%:a ja 23%:a.

Ja jottei totuus unohtuisi, siinä välissä hinnat nousevat varmasti kohoavien energia- ja rahtikustannusten takia, sunnuntaiaukiolojen kohoavien henkilöstökustannusten takia, Brasilian huonon kahvisadon takia, huonojen ilmojen takia (liian kuumaa, kylmää, sateista tai muuten vaan pimeää), yleisten tuotantokustannusten nousun takia tai yleisten syiden takia. Ellei peräti sen Force Majeuren takia.

Joo-oh. Minä epäilen suuresti että syrjäseutujen ihmisten kokonaistaloudelliset hyödyt arvonlisäverokantahumpasta ovat olemattomat. Kun jotakin veroa alennetaan, jotakin toista on nostettava. Makkara halpenee mutta WC-paperi (sis.ensikesänä23% alv) kallistuu.

Onneksi Savon Sanomilla pyyhkii hyvin.

lauantai 15. elokuuta 2009

Torin täysi PerusS-kansaa

Tänään Kuopion torilla paistoi aurinko perussuomalaisille. Kuopion paikallisosaston ideoima ja järjestämä kahvitarjoilu veti väkeä enemmän kuin mihinkään PeruS -tapahtumaan aiemmin Pohjois-Savossa.

Tapahtuma osoitti, että perussuomalaisille on tilausta.

Moni kyseli miksi nyt on kahvitarjoilu, eihän nyt ole vaaleja tulossa. Oli mukava vastata, että juuri siksi. Meillä on tarjota kansalle muutakin ohjelmaa kuin vaalirahoitusparodiaa kansalaisten rahoilla. Tätä vaalirahoituspullaahan on vanhojen puolueiden taholta tarjoiltukin koko kesän ajan.

Perussuomalaisten toritapahtuman ohjelma tarjosi kahvia ja vehnästä varttuneemmalle väelle ja pikkuväelle mehut ja ilmapallot. Moni kyseli ketkä musisoinnista vastasivat. Vierailevina tähtinä olvat musikantit Koillis-Savon suunnalta. Laulusta ja juonnoista vastasi Mika Wallius, valtuutettumme Juankoskelta. Kiitokset soittomiehille sinne suuntaan.

Kansanedustaja ja piirin puheenjohtajan, Pentti Oinosen, puheen kärki suuntautui tarkasti vaalirahoituskeskusteluun. Ja osui napakymppiin.

Toriväkeä jututtaessa sai poikkeuksetta kannustusta osakseen. Ihmiset olivat kiinnostuneita toiminnastamme ja antoivat varauksettoman tukensa. Eurovetoisesta valtapelipolitikoinnista on päästävä ihmisläheiseen asioidenhoitoon. Erityisen mukavaa oli huomata, että tapahtumaan oli lähdetty etäämmältäkin maakunnasta. Varpaisjärveltä, Karttulasta, Varkaudesta...

Nyt on perussuomalaisille kysyntää!

tiistai 11. elokuuta 2009

Lahjomattomat

Arvaamattoman hyvin osui kohdalleen viime syksynä Kuopion seudun Perussuomalaisten tunnuslause: Lahjomaton PerusSuomalainen. Kuntavaaleissa kova kenttätyö, torilla kuopiolaisten parissa vietetyt keskustelutuokiot ja tuhannet jaetut vaalimainokset ja -lehdet tuottivat tulosta.

Kolme valtuustopaikkaa tuli aiemman nollaedustuksen sijaan. Kova saavutus.

Koko kesän jatkuneen ja viime päivinä hekumanhuippunsa saavuttaneen vaalirahoitusjupakan takia "Lahjomaton PerusSuomalainen" tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Omillamme mentiin vaaleihin ja omillamme ollaan pärjätty vaalien jälkeenkin.

Monesta suunnasta kyllä mätä tursuaa.

Viimeisimpänä rannikon toisen kotimaisen kielen taitajat. Miljoonilla rellestivät.

Valtaosa kansasta ymmärtää onneksi paremmin ensimmäistä kotimaista. Ihan ilmaiseksi.

Ja lauantaina 15.8. Perussuomalaiset Kuopion torilla klo 10.00-12.00. Kahvia on ja puhetta piisaa.

Mistähän puhutaan?

maanantai 10. elokuuta 2009

Mätää mutta ei kiellettyä

Saunominen ei ole kiellettyä. Saunominen on oivallinen keino puhdistautua. Isot pojat ovat tehneet saunan lauteilla aikain saatossa isoja päätöksiä. Mikä saunassa sovitaan se pitää.

Rahan lahjoittaminen ei ole kiellettyä. Jos on hyvä ja kannatettava kohde sille voi lahjoittaa rahaa. Vastinetta ei tosin pidä odottaa. Muuten voi tulla epäilys lahjonnasta.

Rahan sijoittamisella pyritään saamaan pääomalle tuottoa. Rahaa lahjoitettaessa kohteen ei tarvitse olla tuottava.

Yritysten rahalahjoitukset puolueille eivät ole kiellettyjä. Eivät edes valtionyritysten rahalahjoitukset. Ei niitä tarvitse kaikille jakaa. Kysyttäessä voidaan rahan jakamista harkita.

Toiset täällä saa kuitenkin enemmän kuin toiset. Ei se ole kiellettyä.

Ammattijärjestöt tukevat vasemmistoa. Ei se ole kiellettyä.

On paljon asioita, jotka eivät ole kiellettyjä. Ne ovat silloin sallittuja.

Julkisen vallan puoluetuet ovat riittämättömiä. On pakko kahmia kampanjaeurot tehdastyöläisten ay -maksujen kautta, pyssytehtaan porvareilta, taulukaupoista, seminaarilipuista, Sammosta takomalla, rahapesulasta..

Meillä on paljon vähäväkistä kansaa, jolla ei raha riitä jokapäiväiseen leipään. Ei se ole kiellettyä.

Mutta sen pitäisi olla.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Taivaallinen pajavasara

Viikko sitten, 16. heinäkuuta, riehui meidän kulmilla ukkonen. Taivaallinen pajavasara paukutteli niin että säkenet sinkoili. Yhden kipinän Suuri Seppä suuntasi myös laajakaistan modeemiin. Kuului paukahdus ja savun hälvettyä saimme huomata laajakaistasopimuksen rauenneen toistaiseksi. Myös keskusyksikkö vaikeni.

Kaikkea Suomen kesä teettää.
-------------
Viikkohan tuossa meni, että saimme uuden yhteyden perustettua. Vähällähän tuosta ukkostelusta lopulta selvittiin. Harmittaa vain keskusyksikön menettäminen. Siinä meni rekisterit, tiedostot, valokuvat ja mitälie. Tulevaisuudessa kannattaa panostaa varmuuskopiointiin..
-------------
Viime viikkojen aktiviteetteihin sisältyi Maaningan Huiluuruppeemat. Oman kunnan pitäjäjuhliin tutustuimme huiluulauantaina 11.7. Ilmat suosivat ja väkeä oli paljon liikkeellä. Varsinkin nuorille suunnattua ohjelmaa oli paljonkin. Maaninkalaiset musikantinalut saivat esiintymiskokemusta soittaessaan huiluuväelle. Sporttisemmalle porukalle oli katusählyä ja rantalentopalloa.

Viime viikolla vierailimme myös Kiuruveden Iskelmäniityillä. Siellä oli avajaispäivänä keskiviikkona väkeä kuin pipoa. Ja sama meno oli jatkunut läpi viikon.

Veimme Kiuruvedelle Perussuomalaisten teltan, jota Kiuruveden torilla Knuutisen Mauri isännöikin suurella menestyksellä. Paljon kiinnostuneita oli käynyt Mauria jututtamassa. Ympäri Suomen.


Tulevaisuudessa Perussuomalaiset tulevat näkymään erilaisissa tapahtumissa ympäri maakuntaa.

Meidän keinomme kannatuksen vahvistamiseen on yksinkertainen. Olemme siellä missä tavallinen kansakin on.

Mieluummin torin reunalla teltassa kansalaisten tavoitettavissa kuin herraporukan kabinettikähminnöissä tai salamyhkäsuhmuroinnissa.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Käyrät kurkut, oman maan mansikat ja uhanalaiset kukot

Heinäkuun ensimmäinen päivä oli merkkipaalu kurkkupuolueelle. EU vapautti käyrät kurkut kauppoihin ja täten jokainen saa haluamiaan kurkkuja ruokakaupasta.

Olipa hienoa hakea kaupasta muotopuoli kurkku.

Samaan aikaan mieltä latisti se, ettei tasa-arvo toteudu tässäkään asiassa. Mansikat jäivät vielä tämän direktiivin ulkopuolelle. Kaupasta ei voi edelleenkään ostaa ihan millaisia mansikoita vain. Mansikanviljelijän on tarkkaan mittiloitava mansikat vakkaansa ennen kauppaan kiikuttamista. Poikkeavat mansikat saavat EU -tuomion.

Älyvapaitten direktiivien katkeamaton ketju on saamassa uuden lenkin. Tiukka tulkinta EU:n hygieniasäädöksissä on tekemässä itäsuomalaisten perinneherkuista uhanalaisen.

Perkele.

Noh, onneksi meillä on Brysselissä "oma itäsuomalainen edustajamme". Riikka Manner voi toivottavasti neuvotella (kuudella kielellä) meille poikkeuksen, jotta saamme vastaisuudessakin nauttia kala- ja lihakukoista.

Ja jos kukot menee niin toivottavasti edes mämmi jää. Saataisiin jälleen torjuntavoitto.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Viimeinen valitusvirsi

Kuntalaisena minua on pitkään kiinnostanut kunnan luottamuselinten päätöksenteko. On hyvä, että päätöksiä ja valmisteluun tulevia asioita pystytään seuraamaan kunnan kotisivuilta. Valtuutettuna on itsellä mahdollisuus olla mukana laatimassa esityksiä ja tekemässä päätöksiä.

Joskus päätetään vaikeista asioista, joskus valinnat ovat helpompia.

Tärkeintä on kuitenkin, että luottamushenkilöt pystyvät tekemään päätöksiä ja käyttämään sitä valtaa, jonka kuntalaiset ovat heille vaaleissa uskoneet.

Olisikin hyvä, jos äänestäjät silloin tällöin tarkastelisivat kunnan kotisivuilta millaisia päätöksiä valtuustossa, kunnanhallituksessa ja eri lautakunnissa tehdään.

Itse seurasin mielenkiinnolla aiemmassa kirjoituksessa mainittua keittäjä/siivoja toimen täyttämistä. Asian päätöskohdat löytyvät sivistyslautakunnan viimeisimmästä (15.6.) kokouspöytäkirjasta.

Asia tuli päätökseensä hyvin mutkattomasti. Toimeen haku ilmoitettiin niin kepeästi kuin valtuuston tammikuinen päätös sen mahdollisti. Ilmoitus kunnan ilmoitustaululle ja www-sivuille.

Neljä hakijaa ilmaantui, jotka kaikki haastateltiin. Haastattelijoita oli aiemmin nimetty kuusi, joista neljä oli haastattelemassa. Joista neljästä tosin vain kolme oli niitä aiemmin nimettyjä..

Haastattelun perusteella hakijat pistettiin järjestykseen. Valitun nimi lehteen. Ja homma oli valamis.

Monessa pitäjässä haastatteluissa käyneille ilmoitetaan, miten kävi ja annetaan palautetta. Annetaan oppia.

Ei meillä Maaningalla.

Hakijoiden joukossa oli tehtävässä aiemmin määräaikaisena toiminut henkilö. Hänelle ei vaivauduttu kertomaan lainkaan haastattelun tuloksista (ei valittu, ei edes varalle). Hänen puolestaan olen surullinen.
----------------
Tehtyäni tämän jälkeen valtuustoaloitteen kuntatyönantajan avointen virkojen/toimien ilmoitusmenettelystä olen ilolla pannut merkille, että nythän ainakin viroista ilmoitetaan työvoimahallinnon sivuilla. Ilman valtuuston tekemää päätöstä tosin!

Valtuustoaloitteen ydin on se, että valtuuston on oltava päätöksissään suvereeni. Siirtämmällä ilmoittelun virkakunnan harkinnanvaraiseksi alistumme samalla jossain tapauksissa virkakunnan tekemään (tahattomaan) esikarsintaan.

Siksi kunnanvaltuuston tammikuista päätöstä on muutettava siten, että valta palautuu valtuustolle.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Hömppää ja humppaa

Edellinen viikonloppu meni urheilun ja musiikin merkeissä. Olimme opiskeluaikojen luokkakavereiden kanssa Pohjois-Karjalassa Enossa. Yksi kavereista asuttaa siellä kesäpaikkaansa. Olemme pitäneet valmistumisesta saakka (v2001) tapana kokoontua sinne muisteloimaan. Insinöörien kesäpäivät siis.

Isäntänä toiminut Esa palkittiin vuoden pti97 -palkinnolla, taistelijan palkinnolla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kyseinen tunnustus jaettiin. Pokaali luovutettiin kiitoksena jokakesäisestä mahdollisuudestamme nauttia isännän vieraanvaraisuudesta ja loistavista puitteista kesäpäivien viettoon.

Olen muuten aina osallistunut kesäpäiville. Kovimmasta osallistumisprosentista johtuen odotan jo tunnustusta jatkossa..

Urheilun saralla menestyin mukavasti. Neliotteluun jossa lajeina olivat tikanheitto, petanque, vauhditon pituus sekä Speden Speleistä tuttu näpytyspeli osallistuivat kaikki seitsemän läsnäolijaa.
En pystynyt kovassa seurassa voittoa kummempaan!

Lupia kysymättä osallistujien nimet: Esa, Marko, SamiP, SamiH, Petri ja Arto. Allekirjoittanut kiittää.

Ensi kesänä uudet kesäpäivät mutta sitä ennen kuitenkin pti97 -pikkujoulut.
Ennen vuodenvaihdetta!

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Valtuustoaloite 22.6.2009

Työ on jokaisen yksilön, jokaisen kuntalaisen perusoikeus. Parasta perusturvaa kuntalaisille on tarjota heille työtä. Kuntatyönantajan on tässä asiassa näytettävä esimerkkiä.

Aikaisemmin on ollut kuntatyönantajan taholta tapana ilmoittaa avoimista viroista tai toimista kunnan ilmoitustaululla ja uudemmin kunnan verkkosivuilla.

Maaningalla on paljon uusia asukkaita, jotka eivät tiedosta tai tunne aikaisempaa työpaikkailmoitteluun liittyvää käytäntöä. Mielestäni kuntalaisten työllistymistä ja tasa-arvoa edistäisi avoimempi työpaikkailmoittelu kuntatyönantajan taholta.

VALTUUSTOALOITE

Milloin Maaningalla kuntatyönantajalla on auki tai on perustettavana virka tahi toimi, on siitä ilmoitettava kunnan ilmoitustaulun ja verkkosivujen lisäksi myös paikallislehdessä (Uutis-Jousi) ja työvoimahallinnon verkkosivuilla.

Haatalassa 22.6.2009
Ari Kaunisaho
Perussuomalaiset
----------------
Kimmokkeen aloitteen laatimiselle toi keittäjä-siivoojan toimen täyttäminen Pulkonkosken alakoulussa. Lähipiirissäni olisi ollut henkilö, joka olisi hakenut toimeen. Mutta toimesta ilmoitettiin vain kunnantalon ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla.

Uuden valtuuston ensimmäisessä istunnossa 26.1.2009 tehtiin päätös asiakohdassa 12§ jonka mukaan "Viran-/Toimenhakua koskevat ilmoitukset julkaistaan julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan www-sivujen lisäksi viran/toimen täyttävän viranomaisen harkinnan mukaan sanomalehti Savon Sanomissa ja/tai alan ammattilehdessä".

Teimme huonon päätöksen.

Tätä kohtaa haluaisin lähteä muuttamaan. Viranhaltija voi harkintansa mukaan ilmoittaa tai jättää ilmoittamatta avoinna olevat työpaikat sanomalehdessä.

Tämä asettaa sekä kuntalaiset että eri ammattiryhmät keskenään eriarvoiseen asemaan. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on "hyshyshakuja" ja "kaverille kilauttamisia".

Selkeintä olisi seurata esimerkiksi Pielaveden mallia, jossa paikallislehden sivuilla kuntatyönantaja ilmoittaa kaikki avoinna olevat toimet ja virat ammatista riippumatta. Yksilätasolla siivoojan tai keittäjän työllistyminen on yhtä tärkeää kuin opettajankin työllistyminen.

Maaningalla ilmoitetaan kuntatyönantajan avoimista työpaikoista kunnan ilmoitustaululla ja www-sivuilla sekä harkinnan mukaan jopa sanomalehdessä.

Lopuksi on mainittava, ettei itse henkilön valintaan kyseessä olleeseen toimeen ole valittamista. Mutta vastaisuudessa ilmoittelumenettelyihin kuntatyönantajan avoimista työpaikoista on saatava reilut ja rehdit pelisäännöt ilman harkinnanvaraisuuksia.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Putouksella

Savon Sanomissa on mukava juttusarja "savolainen kultturimaisema". Siinä FT Jussi Jäppinen kiertää maakuntaa kuvaamassa ja kirjaamassa maakunnan maisemia. Samaan tapaan kuin Topelius aikoinaan.

Taannoin Juankoskea sivuavassa jutussa oli maininta tästä Topeliuksen Vanha kaunis Suomi -teoksesta ja kuinka siihen on löynyt vain kuusi mainintaa Pohjois-Savosta. Juankoski, Varkaus, Kuopio ympäristöineen ja laivaväylä Kuopion edustalta. Kaksi muuta kuvausta ovat Maaningalta, Tuovilanlahti(Korkeakoski) ja Pirunpesä.

Vierailemme perheen kanssa keväisin tulvavesien aikaan Korkeakoskella. Suomen korkeimmaksi vesiputoukseksi mainittu kohde on vaikuttava näky. Putouksen ärjy ja vaahtona rotkoon syöksyvät vesimassat muodostavat kaiken alleen peittävän pauhun.

Milloin matkaaja pysähtyy Maaningalle kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tähän ainutlaatuiseen luonnon nähtävyyteen.

Pirunpesä on kohteena haastavampi. Sen luokse pääsee vesitse. Aikoinaan paikka jäi Tuovilanlahteen vievän vesireitin varrelle, joten se oli vesimatkustajille tuttu. Jyrkän rantakallion seinäpintojen halkeamassa olevassa onkalossa se piru lienee aikoinaan asustellut. Siitä kai tuo nimi.

Seuraavan kerran kun tulee liikuttua Korkeakoskella tai Pirunpesällä on otettava kamera mukaan. Blogin lukijatkin saavat nähdäksensä kuvia Maaningan matkailunähtävyyksistä.

Hyvää Juhannusta blogin lukijoille!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Maatilan arkea


Pieni Katri-tyttö ei pelkää hevosia. Omat suomenhevoskasvatit tuplaantuivat viime kesänä kahdella tammavarsalla ori Aurauksesta. Katri hoitaa hevosia viemällä niille heiniä.



Ensimmäisinä laidunnuspäivinä varsinkin hieholehmät kaipaavat opastusta aivan kädestä pitäen.

Lypsykarjatilan pihaan saapuvaa tervehtii vaimon kukka-asetelmat, jotka ovat sijoitettu vanhan ajan maitotonkkiin. Paljon aherrusta ja aikaa vaativa harrastus mutta tuloksena on parempaa viihtyvyyttä ja silmäniloa.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kiitos äänestäjille

Maaningan Perussuomalaiset tarjoavat 12.6. kiitoskahvit Maaningan kunnantalolla puolilta päivin. Kahvioon saapuvilta ei tarkasteta jäsenkirjoja, joten kaikki ovat tervetulleita.

Kahvin lomassa voimme tehdä tuttavuutta. Toivon mukaan saamme uusia ideoita paikallispolitiikan tekemiseen.

Perussuomalaisten EU-vaalikannatus Maaningalla (15,7%)oli maakunnan korkeinta tasoa. Tämän vuoksi kiitokset ovat paikallaan.

Kirjoitan

EU-vaalikampanjoinnin käydessä kuumimmillaan täytyi välillä tasoittaa laineita. Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Savon Sanomissa 6.6.2009.

"Yhdessä ääniuurnille

EU-vaalikampanjat
huipentuvat viikonloppuna eri puolilla maakuntaa. Eri ryhmien ehdokkaat kiertävät toritapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa. Tapahtumissa on mahdollista kuulla EU-ehdokkaitten ja puolueväen tavoitteista. Keskusteluille ja ehdokkaitten haastamisellekin on sijansa, kunhan vain taustalta löytyy omat perustellut mielipiteet.

Omasta kannastaan epävarmoja kansalaisia on vielä paljon. Äänestyspäätöksen ja mieleisen ehdokkaan valinnan eteen ahkeroidaan niin EU-vaaliehdokkaiden ja kampanjaväen kuin vaalityötä tekevien puolueaktiivienkin toimesta.

Eri ryhmien
kannattajakuntien välillä tunteet käyvät välillä lämpöisenä. Asiallinen käytös ja toisten ryhmien edustajien kunnioittaminen ovat kuitenkin asioita, jotka ovat kiivaimpienkin tilanteiden aikana pidettävänä kirkkaana mielessä.

Parhaimmillaan vaalikampanjointi eri ryhmien välillä tarjoaa miellyttävän kilpailutilanteen. Yhdessä kilvoitellaan kannattajista ja yhteiset tilat jaetaan sopuisasti. Kaikille on tilaa toimia.

Yhdessä on syytä suunnata myös sunnuntain koittaessa äänestämään. EU-vaaleissa meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Eurooppaa tulevina vuosina kehitetään.

Sunnuntai-iltana
äänestystuloksen selvittyä on hyvä muistaa, että seuraavana päivänä koittaa arki. Maanantaina vaalikampanjan aikaiset kilpakumppanit jatkavat työtään kuntien ja kaupunkien valtuustoissa ja eduskunnassa.

Yhdessä.

Kimmo Valta Pohjois- ja Ylä-Savon Keskustan toiminnanjohtaja
Ari Kaunisaho Pohjois-Savon Perussuomalaisten piirisihteeri "

Kirjoitukselle loi pohjan Kiuruveden torilla syntynyt eripura Keskustanaisten ja Perussuomalaisen paikallisvaikuttajan välillä. Mittasuhteiltaan juttu karkasi painoarvoaan suuremmaksi. Tämän takia piiritason toimihenkilöiden oli mielestäni toimittava ja saatava kenttäväki rauhoittumaan ja suuntaamaan äänestyspaivänä vaaliuurnille.

Yhteistyö Kimmon kanssa on tuttua Maaningan kunnanvaltuustosta, jossa Kimmo johtaa puhetta jo kolmatta kauttaan. Itse olen ensimmäisen kauden valtuutettuna huomannut, että asiat hoituvat parhaiten, kun pystyy tekemään yhteistyötä.

Yli puoluerajojen.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

EU-vaalipäivä

Tämän päivän aikana äänestäjät eri puolilla Eurooppaa valmistavat ainoan oikean galluptuloksen. Pitävin mielipidetiedustelu kulkee vaaliuurnien kautta. Suomessa vaalihuoneet sulkeutuvat ilta kahdeksalta. Tulokset valmistuvat ja sen jälkeen alkaakin spekulointi tuloksesta. Voittajat juhlivat ja hävinneet purkavat sydäntään.

Kokonaisuudessaan kepoiseksi jäi vaalikeskustelut. Eniten sai keskusteluissa sijaa kotimaan politiikan vatvominen. Tärkein teema, eli millä eväin suomalaiset voisivat kehittää Eurooppaa jäi taka-alalle.

Valtakunnan tasolla Perussuomalaiset kuuluvat voittajiin jo nyt. Vaaliliitto Kristillisdemokraattien kanssa nostaa suhteelisen kannatuksen kaksinumeroiseksi ja kenties ohi Vihreiden, jolloin kaksi paikkaa vaaliliitolle on mahdollista saavuttaa.

Maakunnallisesti vaalit ei hirveästi intohimoa nostattaneet. Kenties itäsuomalaisen ehdokkaan puuttuminen latisti intoa. Toisaalta itäsuomalaisella ehdokkaalla ratsastaminenkin on osin harhaa. Mitä yksittäinen itäsuomalainen Brysselissä toimittaa, tulipa hän mistä ryhmästä tahansa. Käsitykseni mukaan EU-parlamentin päätökset ovat ryhmäpäätöksiä, jolloin sanotaan vaikkapa "itäsaksalainen" meppi saa helposti vankemman tuen esityksilleen kuin itäsuomalainen meppi.

Mutta kovastihan Itä-Suomeen yhteistä edustajaa puuhattiin, joten jos sellainen saadaan, ei kai tuosta haittaakaan ole.

Itse kyllä löysin Perussuomalaisten ryhmästä ihan suomalaisen ehdokkaan ilman maantieteellistä painotusta. Minulle riittää kunhan listoilta löytyy suomalaisia ehdokkaita.

EU-vaalikampanja vahvisti näkemystäni siitä, että isolla rahalla ja näkyvyydellä vaalien merkitys piilotetaan entistä useammin mielikuvamarkkinointikaavun kätköihin.
-----------------
Hyvä tulos Perussuomalaisille ja vaaliliittokumppanille Kristillisdemokraateille.

Ja Keskustallekin hyvä tulos, että kova satsaus Itä-Suomeen tuotti paikan EU-parlamenttiin.

Harmillisen alhaiseksi jäi äänestysprosentti Pohjois-Savossa.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Ylen pitkä aika

Aivan kuntavaalien alla oli radiossa juttua ehdokkaiden blogi -kirjoittelusta. Päivitysten innokkuudesta tai.. innottomuudesta.

Esimerkkinä oli puoluejohtajat. Verkkaista oli puoluejohtajien kirjoittelu ja nettipäiväkirjan päivittäminen. Radiojutun jälkeen sivut päivittyivät itse kullakin melko nopeasti.

Ajattelin tuolloin, että blogin päivittäminen ja nettipäiväkirjan pitäminen on pieni juttu. Noh, niin se onkin, mutta siitä huolimatta minultakin meni puoli vuotta, että sain itseni bloggaamaan taas.

Että ylen pitkään vei..

Puolen vuoden aikana on tapahtunut monenmoista. Kuntapolitiikassa ollaan päästy hyvään vauhtiin ja Maaningan Perussuomalaiselle valtuustoryhmälle on löytynyt oma paikkansa. Myös lautakuntiin saimme haluamamme paikat.

Valtuustokausi on alkanut sopuisasti.

Maakuntatasolla tulin valituksi Pohjois-Savon Perussuomalaisten piirisihteeriksi ja niissä puitteissa on piiritason työskentely alkanut käydä tutummaksi. Pitäjien Perussuomalaisiin on tehty tuttavuutta samoin kuin tiedotusvälineiden edustajienkin kanssa.

Nyt käynnissä oleva EU-vaalikampanja on työllistänyt normaalien maatilan kevättöiden ohessa. Välillä on kiirettä pitänyt.

Huomenna on tarkoitus lähteä katsomaan EU-vaalikampanjoinnin loppukiriä kaupunkiin. Ääniä on antamatta vielä paljon ja on oltava ahkera, että äänet löytävät myös Perussuomalaisten vakan.