Oli muuan hurskas mies. Ei hurskaampi toista mutta olipahan vain. Asusteli hän palatsissaan, jonka portinpielet oli kultamaalein kirjaillut ja polku, polku joka palatsille johti, oli platinaisin plootuin silattu.
Almuja antoi mies köyhille ja rahvas pönkitti valitun valta-asemaa kiitoksin. "Olipa heillä oiva isäntä" ja kantoivat tälle..almuja.
Oli muitakin kaupunkeja. Valittuina johtajinaan hurskaita miehiä. Joukossa joku nainenkin. Hyvin johtivat he alamaisiaan, almuja jakoivat ja kansa kiitti. Ja valta-asemaansa pönkittivät hurskaat johtajat.
Apinat kaupunkien muurien ulkopuolella nauroivat tälle kaikelle. Ja elivät onnellisina.
Kunnes viimein koirat alkoivat haukkumaan. Hurskaat johtajat heräsivät haukuntaan. Voisi mainita heidän paheksuntansa. Vaan pianpa oppivat koirat puhumaan ihmisten tavalla. Ja alkoivat opettamaan apinoitakin.
Samoin köyhätkin alkoivat heräilemään. Huomasivat johtajiensa hurskauden olevan usvaista unta. Ja alkoipa usvakin pian hälvetä.
Huomattiin hurskaitten johtajien valta ja vauraus. Olevan peräisin köyhien almuista. Oli köyhien sankka joukko ollut suurempi johtajiensa määrää ja täten almutkin päätyneet lopulta johtajilleen.
"Ei almuissa mitään kiellettyä ole" oli erä hurskas mies kauan aikaa hokenut. "Mutta olemmehan niistä yltäkyllin nauttineet, jospa osan palauttaisimme ja sädekehäämme kiillottaisimme" totesi toinen hurskas.
Niin he tekivät.
Tämän jälkeen koirat vaikenivat. Apinat rauhoittuivat.
Kansa sai jälleen vaipua uneen. Tyytyväisenä. Olihan heillä hurskaat johtajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti