Ylös, ulos ja ehdolle kuntavaaleihin

Syksyn kuntavaalien ehdokashaku on kääntymässä loppusuoralle. Jokaisessa ehdokkaita asettavassa ryhmittymässä käydään keskusteluja ehdokaskandidaattien löytämiseksi. Sopiviksi tuntuvia ehdokkaita haravoidaan listoille.

Kuntavaalien ehdokashankintaa tehtäessä syntyy helposti mielleyhtymä hetken päästä alkaviin Lontoon kesäolympialaisiin. Sinne pyrkiviä kisaajia on valittu joukkueeseen pitkin vuotta. Osaan kisalajeista on kovasti tunkua ja kilpailu kisajoukkueeseen pääsystä on kova. Pettymyksiltäkään ei voi välttyä. Mikäli kuntohuippua ei löydy karsintoihin on edessä kisat kotisohvalla.

Samoin on laita kuntavaalien ehdokasjoukon keräämisen kanssa. Kaupunkipaikoissa listoille on tulijoita, listat täyttyvät ja osa halukkaista joutuu pettymään. Maaseutupitäjissä tilanne on toinen. Ehdokashaku ja ehdokkaitten saaminen listoille on huomattavasti vaikeampaa.

Maaseutupitäjiä on joltakin osin vaivannut vaihtoehdottomuus. Monissa paikoin on edetty valtapuolueen hegemoniassa. Vaihtoehtoja on oltava. Vaihtoehtoja, niin ryhmien ehdokaslistojen välillä, kuin yksittäisten ehdokaslistojen sisälläkin. Toisaalta valtakunnalliset ilmiöt päivän politiikassa kyllästyttävät ihmisiä – tuskin mikään ryhmä on voinut täysin välttyä kielteisiltä ilmiöiltä. Leimaantumisen pelko saattaa jättää ehdokkaaksi halajavan lopulta rannalle.

Ehdokkaaksi asettumista täytyykin pohtia rauhassa. Rimaa ei pidä kuitenkaan asettaa liian korkealle. Valtuusto- ja lautakuntatyöskentely on aiemminkin ollut ihmisten tekemää työtä. Siihen oppii. Jokainen joka luottamustoimessa haluaa palvella kotikuntaansa ja sen asukkaiden asiaa, pystyy siihen. Yhteistyö toisten luottamushenkilöiden ja virkakunnan kanssa on tärkein elementti yksittäisen luottamushenkilön onnistumisessa tehtävässään.

Keiteleen Perussuomalaiset haluaa omalta osaltaan tarjota vaihtoehtoa kuntalaisille syksyn vaaleissa. Haastamme kuntalaisia aktiivisuuteen ehdokaslistojen täyttämisessä. Oli ehdokaslista ja ryhmittymä lopulta mikä tahansa, on vaaleihin osallistuminenkin jo vaikuttamista. Keitele tarvitsee jatkossakin motivoituneita henkilöitä luottamuspaikoille.

Kotisohvalta Sinun äänesi ei kuulu.

---

Kirjoitukseni Pielavesi-Keitele -paikallislehdessä 18.7.2012

Oodi kauniille syntymäpitäjälle

Olen ollut tänään erityisen hyvällä mielellä.

Vierailimme tänään ohikulkumatkalla Maaningalla, syntymäpitäjässäni.

Kesäinen luonto on kukkeimillaan. Ruoho vihreämpää kuin missään muualla.

Alkukesän leppeys on vaihtumassa keskikesän syvään vihreään.

Järvimaisema avautui silmäimme edessä sinisempänä kuin koskaan.

Syvänsininen veden välke johtunee kevään suurtulvista. Veden vaihtuvuus ja virtaama on näet ollut suurta. Tästä toivon tietenkin helpotusta takavuosien joltiseenkiin leväongelmiin joita on tosin esiintynyt enimmin ylävesillä, Onkiveden puolla.

Maaninkajärvi on taasen verraten syvä eikä ehkä niin rehevä kuin yläpuoliset vesistönsä.

Tultaessa Kinnulanlahdesta Haatalan suuntaan avautuu matkailijalle ensinnä vehmaat viljelykset, mitkä sijaitsevat sangen kapealla maakannaksella. Toisella puolen maakannasta lipuu Ruokovirta, jääden toiselle puolelle lahdelma, jota Kinnulanlahdeksi kutsutaan.

Tovin matkaa kuljettuaan tullaan niemen nokkaan ja noustaan sillalle, joka on saatteleva matkalaisen yli Mustanvirran. Aiemmin paikalla sijaitsi lossi. Siittemmin, vuonna 1972, paikalle valmistui jyhkeä betonisilta. Korkeakin paatti pystyy sillan ali lipumaan ilman, että mastoa on tarvis taittaa. Onhan korkeutta sillalla hyvänkin matkaa toinen, jopa kolmas kymmenettä.

Riippuen vedenkorkeudesta.

Tänään olin erityisen iloinen, että Mustavirransillalta avautui silmäimme eteen mitä avarin, sanoisinko, neitseellinen järvimaisema. Aina ei näin ole ollut.

Ollessani ennenmuinoin kunnanvaltuutettuna Maaningalla, aikaan ennen rakkaasta syntymäpitäjästäni poismuuttoa, tein aloitteen maisemanhoidosta Mustanvirransillan ympäristöön liittyen. Liitän tämän pöheikönpoistoaloitteen tähän kirjoitukseni oheen.

Seuraavaksi puheenjohtaksi pitäisi mielestäni valita..

Viime aikoina on ärsyttänyt johtavan maakuntalehden, Savon Sanomien, linja (linjattomuus?) Keskustan puheenjohtajavalintaan koskevassa kirjoittelussa. Ei se ole lainkaan keskustalaisten vika.

Ehdolla on, kuten hyvin tiedämme, neljä puheenjohtajakandidaattia. Näistä uutisoidaan asiaankuuluvasti esim. heidän keskustelupaneeleistaan ja maakuntavierailuistaan.

Mutta koska olen mielipidepalstojen piintynyt ystävä olen pistänyt merkille erikoisen ilmiön.

Sitoutumattoman maakuntalehden mielipidepalstalla on vuoron perään puheenjohtajakandidaattien kannatuspuheenvuoroja. En ole niitä sen kummemmin kyttäillyt, onko jokainen saanut saman palstamillimetrimäärän tai onko edes jokaisen kandidaatin osalle langennut ylityskirjoituksia.

Olen pohtinut, ovatko kirjoittajat valtuutettuja puoluekokousedustajia. Eli osallistuvatko he puheenjohtajavaaliin. Olisi metkaa, jos näissä kirjoittajissa olisi hangaround-diggaajia.

En millään tapaa arvostele mielipidekirjoittajia. Hyviä ja perusteltuja kannanottoja ne kirjoitukset ovat olleet. Ja jokainen on omassa mielipiteessään oikeassa.

Sitä olen pohdiskellut, että onko tästä kannatuspuheenvuorojen julkaisupolitiikasta Savon Sanomissa tulossa yleisempi käytäntö.

Mitäpä sitten. No sitä, että jos tästä kannatus- ja ylistypuheenvuorojen julkaisusta tulee, tasapuolisuuden vuoksi, yleinen käytäntö. Ja vieläpä siten, ettei tarvitsisi olla valitsijana eli valtuutettuna puoluekokousedustajana.

Sehän olisi hyvä jos saisin itsekin piakkoin julkituotua Savon Sanomissa ylitsevuotavan ylistyspuheenvuoron RKP:n puheenjohtajavalinnan tiimoilta. Kun Soinia ei pääse kannattamaan Perussuomalaisten puheenjohtajaksi kuin vasta ensi kesänä.

Kyllä minä osaisin sellaisen kirjoittaa. Rakenteeltaan ja asiasisällöltään perusteltuja kannatuspuheenvuoroja voisi kierrättää muidenkin puolueiden johtopaikoille valittavien henkilöiden tukemiseksi. Katsoisin mallia keskustalaisten kannatuspuheenvuoroista.

Saisi sitten oman nimensäkin lehteen.

Paha paikka

Tulee joskus uhottua ja sanottua turhan terävästi. Jälkeenpäin harmittaa. Joutuu joskus pyytämään anteeksikin sanomisiaan.

Joku on voinut loukkaantua. Silloin on punnittava antaako oikeassa olemisen pakko oikeutuksen olla kopea vai onko helpoin tie nöyrtyä ja pyytää anteeksi.

Riippuen sanojasta voivat tämän sanomiset olla iänkaikkisen tarkastelun alla tahi toisaalta lausahdukset voidaan sivuuttaa olankohautuksella.
Jos tavallinen rivimies päästelee sammakoita suustaan asia painetaan usein villaisella. Riippuu toki asian luonteesta.

Köyliöläinen kohautti ajattelemattomasti ollen selkeästi ihmisvihamielinen. Näin sanomansa on ikävä kyllä tulkittava. Kuuluessaan samaan poliittiseen viiteryhmään jäsenellä on oikeus odottaa järeitä keinoja moisen käytöksen tuomitsemiseen.

Ja koko asiasta, lähtötilanteessaan, on turha syytellä mediaa. Ei voine mediaväkeä käräjillä käyttää. Muutoin kuin jos haluaa hävitä jutun.

Median syyksi voidaan lukea ainoastaan köyliöläisen ajattelemattoman ihmisvihaisen kommentin julkituonti. Tässä tapauksessa se on kunniaksi mediaväelle. Tekipähän työtään. Niinkuin mediaväen kuuluukin.

Puheenjohtajan "Bobrikov" ei sisältänyt uhkausta vaikka niinkin asiaa on haluttu tulkita. Lähestymiskulmasta riippuen vertaus voi olla osuva tahi mauton. Siitäkin voidaan kiistellä loputtomiin.

Oma lukunsa on kaikenmaailman julkkiksilla, varavaltuutetuilla ja vastaavilla. Tuntuu, että polte saada nimi lehteen on niin valtava, että suusta saattaa valua mitä tahansa.
Mediassa mölähtelijöitä kutsutaan sitten etuliitteillä kuten "kohu- ", "BB-", "Idols-" ja mitä näitä onkaan.

En tiedä. Olisikohan komeaa olla ahvenanmaalainen kohupoliitikko, joka parta kuurassa arvioi Ruotsin kuningasperheen vesaa parasiitiksi. Saisi kuvan Iltalehteen.

Julkisuuden hallinta on paha paikka monelle. Pakottava sanomisen tarve väijyy tuolla jossakin ja yhtäkkiä yllättäen suusta tulee sopimatonta tai vapisevin käsin tulee näpyteltyä jotakin ennenkokemattoman älytöntä sosiaaliseen mediaan.

Parempi lopettaa ettei tule kirjoitettua mitään sopimatonta. Nousee vielä kohu.

Herkkähipiäistä väkeä

Perussuomalaisia on useaan otteeseen arvioitu herkkähipiäisiksi mielensäpahoittajiksi. Eilisiltainen YLE:n A-studio pyrki vahvistamaan näkemystä. Ohjelmassa viitattiin ennen joulua Kirkko ja kaupunki -lehden pilapiirrokseen jossa joukko perussuomalaisia edustajia toivotteli joulua sarjakuvataiteilija Ville Rannalle ominaiseen tyyliin. Taiteilijoiden joulutoivotuksille lienee ominaista haistatella mutta perinteisemmän tyylin kansalaiset suhtautuvat jouluun asianomaisella hartaudella.

Siihen tyyliin ei haistattelu tai maistattelu sovi joten mielensä pahoittaminen voidaan tulkita jollakin tasolla jopa oikeutetuksi.

Taannoin maakuntamme ykkösaviisi (Maaseudun Tulevaisuuden jälkeen) Savon Sanomat otti kantaa pääkirjoitussivullaan artikkeliosiossa myös perussuomalaisten herkkähipiäisyyteen. Puolustusministerin kovat puheet olivat artikkelin toimittaneen kirjoittajan mukaan johtaneet kuopiolaisen kansanedustajan (ps.) mielensäpahoittamiseen. Asian taustalla ei tietenkään mitenkään voinut olla Kontiorannan varuskunnan lakkauttamiseen liittyvät näkemyserot puolustusministerin ja kuopiolaiskansanedustajan (ps.) välillä.

Herkkähipiäisyyttä on viime aikoina ilmennyt onneksemme muissakin poliittisissa viiteryhmissä kuin perussuomalaisissa. Onneksemme siksi, koska demokratian, yhteisyyden ja veljellisen solidaarisuuden nimissä on tärkeää, että kaikki saavat olla vuorollaan herkkähipiäisiä ja pahoittaa mieltänsä.

Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari ja Prysselin politrukki Olli Rehn pahoitti mielensä järkyttävällä tavalla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puheeparressaan tokaisi "Mikkelin miehestä tuli Brysselin Bobrikov".

Järkyttävää kaikella tavalla. Ja anteeksi pitäisi pyydellä tästä kauhistuttavasta "vihapuheesta".

Voimme olla kreikkalaisten taloudenpidosta ja korruptoituneesta hallinnosta montaa mieltä. EU:n toimintatapojakin saanee arvostella. Mutta miten pitkälle saamme mennä siinä, miten yksittäisen jäsenvaltion sisäisiin asioihin voidaan puuttua ja jäsenvaltioita ohjailla. Mikä merkitys jätetään jäsenvaltioiden kansalliselle suvereniteetille.

Vai mennäänkö sille tielle missä ulkopuolelta asetetaan valvontakomissio joka katsoo päältä, miten itsenäisten jäsenvaltioiden kuuluu elää ja olla.

Mutta eipä mennä liian syvälle. Lainaan tähän loppuun Savon Sanomien mainion artikkelin kahta viimeistä kappaletta. Siitä saamme oivan osviitan suhtautumisesta mediaan ja päättäjien, virkakoneiston sekä suuren yleisön välisistä mutkikkaista suhteita.

Mauri Liukkosen sanoin: "Poliitikkojen, virkamiesten ja talouselämän päättäjien on kestettävä se, että heidän tekojaan läpivalaistaan ja arvostellaan. Media on kuitenkin uskottava vain silloin, kun se avaa omat toimintatapansa ja hyväksyy itseensä kohdistuvan arvioinnin.

Kova ja perusteltu arvostelu tekee kipeää. Se on vain kestettävä."

Jokohan huomisen Savon Sanomien pääkirjoitussivulla on artikkeli Olli Rehnin herkkähipiäisyydestä.

Tasa-arvon seitsemän taulua

Meillä Suomessa on oma tasa-arvon nimeen vannova puolue. Puolueella on oma tasa-arvoministeri, tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvopresidenttiehdokas.

Tasa-arvopuolue puhuu eri kieltä kuin useimmat meistä. Siksi tasa-arvopuoluetta on joskus kovin vaikea ymmärtää.

Tasa-arvopuolue on myös näkymätön kotipaikkakunnallani Keiteleellä. Näkisin mielelläni tasa-arvopuolueen tasa-arvovaltuutetun ja tasa-arvopresidenttiehdokkaan vaalimainoksen kunnan tellimissä.

Jopa niin paljon, että saadessani tiedustelun kotikuntani keskusvaalilautakunnalta ryhmämme vaalimainostarpeesta huomioitsin hiljaisuudessa tasa-arvopuolueen puuttuvan listasta.

En moiti tästä kotikuntaani millään tavoin.

Ajattelin, että asia korjaantuu kyllä. Laitoin viestiä tasa-arvopuolueelle tasa-arvopuoluetoimistoon asiasta ja tarjouduin laittamaan Timo Soinin vaalimainoksen lisäksi myös tasa-arvopresidenttiehdokkaan vaalimainoksen paikoilleen tai vaihtoehtoisesti ottamaan asian tiimoilta yhteyttä kotikuntani keskusvaalilautakuntaan.

Kun mainostellingit tulivat ajallaan, tauluja oli vain seitsemän. Harmitti, koska minulle tasa-arvo on paljolti myös sitä, että kaikki saavat saman näkyvyyden ja mahdollisuuden.

Impivaaralaiset voivat tehdä yhteistyötä tasa-arvopuolueenkin kanssa. Tasa-arvopuolue ei moiseen alennu.

Puhumme eri kieltä.

Kokkareita potassa

Yleisesti on hupsua kirjoittaa blogia toisesta blogista.

Tai kolumnista.

Tai pääkirjoituksesta.

Pari ensimmäistä ovat (lähes) aina omalla nimellä kirjoitettuja, sanoisinko, mielipiteenilmaisuja.

Mielipiteen- ja sananvapauteen taas kuuluu, että kukin saa olla "vähä niinku" autuas uskossaan.
Kunhan vain pysyy lakien ja asetusten puitteissa. Tietenkin myös yleisesti hyväksyttyä normistoa ja käyttäytymiskoodistoa on syytä kunnioittaa.

Jottei asia olisi yksinkertainen, blogeissa ja kolumneissakin esitetään toisinaan kärjistettyjä mielipiteitä. Näistähän sitten käydään depattia jopa oikeudessa asti.

Pääkirjoitukset taas noudattelevat usein toimituksen linjaa. Olkoonpa kyseessä perinteinen printtimedia tahi nykyään usein sähköinen media.

Pääkirjoituksilla pystytään lukijakunnalle esiintuomaan ne arvot, mitä kyseinen julkaisija edustajaa. Voidaan myös tuoda esille valistuksellisiakin teemoja. Esim. "heikoille jäille ei pidä menemän", "on hyvä käyttää heijastinta" tai "no älä nyt ainakaan Perussuomalaisia äänestä".

Samaa asiaa voidaan joskus tarjota erilaisissa paketeissa.

Otan tästäkin pari esimerkkiä. Uutistoimittaja Jaana Hiltusen kolumni "Homostellaan reippaasti" Savon Sanomissa 9.12.2011.
Tai artikkeliko tuo nyt oli. Minä en tiedä mitä eroa niissä on.

Varmasti ansiokas kirjoitus. Minun mielestäni vain ihan paska.

Tietenkin uutistoimittajalla on oikeus kärjistettyihin mielipiteisiin.

Lainaan uutistoimittajan tekstiä, lainaus alkaa "Ja kaikkien näiden Oinosten takia Haavistosta ei tule presidenttiä, koska sillä on mies. Kaikkien näiden Hakkaraisten takia tämä maailma ei ole oikeudenmukainen paikka." Lainaus päättyy.

Pekka Haavisto on hyvä presidenttiehdokas. Ansioitunut rauhantekijä. Eikä häntä huononna hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa. Ei kai se ketään huononna.
En vain erityisesti pidä uutistoimittajan näkemyksestä asiassa. Varsinkin kun näkemys on väärä ja paikkansapitämätön.

Se, ettei Haavistosta tule (uutistoimittaja Hiltusen esittämänä) presidenttiä ei kyllä johdu Pentti Oinosesta tai "Oinosista". Oleellisempaa on ettei seksuaalivähemmistön ja vihreiden kannatus riittäne enemmistön aikaansaamiseksi. Toki Pekka Haavistoa äänestää muutkin kuin homot mutta toisaalta homot voivat äänestää muitakin ehdokkaita. Ja vihreätkin voivat äänestää jotakin muuta. Ja vielä toisaalta, vaikka en kuulu kumpaankaan edellämainituun viiteryhmään, saatan minäkin äänestää kaikesta huolimatta Pekka Haavistoa.

Mistä sitä tietää. Suljettu lippuäänestyshän vaalissa on kyseessä.
Ja jos maailman oikeudenmukaisuus, tuo lainauksen toinen johtoajatus, on kiinni vain "kaikista näistä hakkaraisista" on maailma jo lähellä täydellisyyttä ja lintukotoa.

Lähempänä presidentinvaaleja kannattaisi uutistoimittaja Jaana Hiltusen perehtyä vaalitapaan presidentinvaaleissa. Ja myös vaalimatematiikkaan.

En tällä kertaa perehdy juuri lainkaan pääkirjoituksiin.
Laitan vain viittauksen (linkin) tuoreeseen Savon Sanomien pääkirjoitukseen "Soini venkoilee vakavassa asiassa."

Jotenkin pääkirjoituksen asiasisällön linja siitä, mitä sananvapauden nimissä kulloinkin kirjoitetaan, kumisee ontouttaan silloin, kun toimituksen uutistoimittaja Jaana Hiltunen kirjoittelee suvaitsevaisuuden puuskassaan kansanedustaja Pentti Oinosesta pilkaten tätä samalla "hauveliksi".

Pääkirjoituksessa otettiin kantaa kansanedustaja Hirvisaaren blogikirjoitukseen ja tuomioonsa hovioikeudessa.

Mietin vain sitä eikö toimituksessa ole itsesäätelyä sille mitä oman lehden uutistoimittaja artikkeliinsa oksentavaa.

On tietenkin jaloa demonisoida Perussuomalaiset rasisteiksi ja samaan hengenvetoon syrjiä sekä panetella oman toimittajan toimesta kansanedustajia.
Mutta vain jos nämä ovat Perussuomalaisia.