Aleksis Kiven kohdalla puhutaan kansalliskirjailijasta. Hän oli luomassa vahvaa pohjaa kotimaiselle näytelmäkirjallisuudelle. Kirjoittipa päätyönään kansallisromaanin asemaan myöhemmin nousseen Seitsemän veljestä -teoksen. Kaikille Suomen peruskoululaisille tutun eepoksen.
Aikanaan Kivi oli palkittu kirjailija - mutta kauttaaltaan hänen sanataiteensa ei saanut ymmärrystä. Herkän taiteilijan saama murskakritiikki päätyöstään, Seitsemästä veljeksestä, saattoi merkittävästi vaikuttaa herkän taiteilijan terveyden alenemiselle. Ja koitua lopulta kohtaloksi.
Runoilija Eino Leino kirjoitti runon Aleksis Kivi. Ehkä muistoksi loistavasta kirjailijasta.
Tänäänkin Eino Leinon runous puhuttelee monin tavoin. Runossa "Aleksis Kivi" voimme päästä suomalaisen melankolisen ja voisiko sanoa jopa apatiaan taipuvaisen mielenlaadun alkulähteille.
Runon lopussa tarinan päähenkilö, laulaja, Aleksis Kivi, ei väsyneenäkään ole menettänyt toivoaan ja uskoaan. Aivan kuten toivorikkaus löytyy myös Kiven pääteoksen Seitsemän veljestä -teoksen loppuluvuista ja Jukolan veljesten kehityskertomuksesta!
Aleksis Kiven elämäntyöstä ja tuotannosta enemmän verrattoman hyviltä kirjallisuussivuilta http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi
Aleksis Kivi
Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.
Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa.
"Vuota vielä, oi vanha vuos!" -
tuulet niin vinhasti vinkuu -
"jouda en viel' sua seuraamaan!"
Vanhus ovella nyökkää vaan:
"Saat elää syksystä jouluun".
"Viivy, viivy, oi vanha vuos!" -
päre pihdissä sammuu -
"niin täysi, niin täysi on sydämein,
sen tahtoisin antaa ma kansallein,
en vielä jouda ma kuoloon!"
Hetket rientävi, kello lyö -
tuulet niin vinhasti vinkuu -
"Onko, onko jo keski-yö?"
"Päätä, lapsi, nyt päivätyö,
jo aamun tähtöset tuikkii."
"Vielä hetki, oi vanha vuos!" -
päre pihdissä sammuu,
kannel heikosti helähtää,
kääntyvi ovella harmaapää -
loppui laulajan vuosi.
"Minne viet mua, vanha vuos?" -
tuulet niin lauhasti tuoksuu -
"minä niin pelkään ja vapisen."
"Rauhoitu, rakas lapsonen,
ovella taivaan jo ollaan."
Astuvi sisähän vanha vuos -
taivaan kynttilät loistaa -
saattavi laulajan Luojan luo:
"Tässä poian ma pienen tuon,
jok' eli vain syksystä jouluun."
Virkkavi Herra Jumala -
tuulet niin lauhasti tuoksuu -
"Etkö kesää sä nähnytkään?"
"Näin vaan syksyn ja talven sään",
laulaja vavisten vastaa.
Kyyneltyy silmä Jumalan -
taivaan kynttilät loistaa -
"Siis suvi sull' olkohon ikuinen!
Mut virka, poikanen poloinen,
ken olet ja mistä sa tulet?"
"Laulaja olen ma laadultain" -
tuulet niin lauhasti tuoksuu -
"tulen tähtösestä ma pienestä,
min nimi on Maa". - "Mihin kuolit sä?"
"Kurjuuteen kuolin ja nälkään."
Vihastuu Herra Jumala -
taivaan kynttilät sammuu -
"Sano kansas, niin kostan ma kuolosi sun!"
"Ei, ei, hyvä, suuri on kansani mun,
et sille saa sinä kostaa.
Mut hiukan hillitse viimojas,
ne liian vinhasti vinkuu
mun maani armahan aukeoilla.
Suo päivän paistaa sa Suomen soilla!" -
Näin laulaja tuskassa huutaa.
Hymyilee hyvä Jumala -
taivaan kynttilät loistaa -
"Voi oikein olla. Ehk' koetin ma
sun kansaas liiaksi tuulilla.
Taas kukat kummuille nouskoon!"
- Eino Leino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti